Täältä voit lukea kuulumisia kennelin arjesta, pentujen kasvusta sekä tulevaisuuden suunnitelmista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eiko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eiko. Näytä kaikki tekstit

10.7.2025

Lisää pikkumusteja

Kyllähän tätä ajatusta on jokunen hetki pyöritelty, että Eikolle voisi suoda toisenkin pentueen. Kuten pohdin jo aikoinaan Freydiksen kohdalla nartun pennuttamista useamman pentueen verran, voin samoja asioita alleviivata myös Eikon kohdalla.

Suvultaan Eiko ei ole Suomessa kummoinen, suku on kuitenkin laajasti käytössä, mutta tämä on vain asia joka on huomioitava urosvalintaa tehdessä. Työmoottoria Eikolta löytyy, mutta hänen tärkein harrastus on yhä edelleen olla yksi sohvatyynyistä ja käydä päivittäin muun lauman kanssa metsälenkeillä. Näyttelypuoli jäi siihen kun Eiko valioitui, koska Eikon mielestä näyttelyt on vain oksettavinta mitä voi olla. Allekirjoittanut on toki toista mieltä, mutta onneksi on muita koiria joiden kanssa käydä tässä harrastuksessa Eikonkin puolesta.


Eiko on ollut yksi hienoimpia äitikoiria, joita minulla on ollut. Se hoiti synnytyksen itsenäisesti minun ollessa vain tarkkailijan roolissa, pennut Eiko myös hoivasi erinomaisen hyvin. Ja hoitaa yhä edelleen kun kaksi jäi kotiin. Eikon jälkeläisiin olen myös oikein tyytyväinen. Valtaosalla on terveystarkastukset tehtyinä ja viidestä pennusta kolme on valioita. Työmoottoria myös tuntuu jokaiselta löytyvän todella kivasti.


Eikon terveydessä ei ole ollut moitittavaa. Viralliset luustokuvat on otettu nuorempana ja näistä tuloksina lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä VA0, SP0 ja LTV0. Sydämessä ei ole mitään poikkeuksellista kuulunut, polvet yhä edelleen 0/0. Aikaisemmin ei Eikolla ollut silmissä todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, nyt alkuvuonna oli kuitenkin löydöksenä sarveiskalvon dystrofia/degeneraatio, mutta tämä tulos ei vaikuta jalostuskäyttöön. Sen verran, että vastaparilla on oltava silmät terveet. Eiko on geenitestattu PRA:n osalta ja on kantaja sairaudelle.

Eikohan on myös siitä ihan hassu kainkoira, että sen kanssa on käyty luonnetestissä. On sen kanssa käyty konevillisiallakin, mutta se on ollut itsellenikin ainutkertainen kokemus niin en osaa tuosta niin paljoa kertoa. Mutta luonnetesti, ai vitsit kun yhä edelleen tekee mieli hieman henkseleitä paukutella; +170 pistettä ja laukausvarma.


Eikon toista pentuetta pohtiessani olin selaillut ulkomailla asuvia kainkoiria. Suomessa ei Eikolle suvullisesti kovin montaa vaihtoehtoa ole ja muutama mitä oli, oli terveydessä sanottavaa etten voisi Eikoon yhdistää. Laittelin kuitenkin Jikino Kensha -kaikasvattaja Juholle viestiä ja kyselin heidän tuontikoirasta, olisikohan sitä mahdollista käyttää Eikolle nyt kun Eikolla jälkeläisnäyttöäkin on. Ymmärrän, että kainkoirissa tuontikoirat ovat arvokkaita kasvattajille ja harkiten näitä annetaan toisille käytettäväksi.

Hetken keskusteltuamme ja pohdittuamme tätä, sain käyttööni heidän Japanista tuodun uroksen; Rai Gõ Ten Rõ eli tuttavallisemmin Freki.


Frekiä olin näyttelyissä nähnyt ja ihastellut sen vaivatonta tapaa kauniisti vain liitää kehässä. Freki ei ole muiden urosten rinnalla se maskuliinisin kainkoira, mutta varsin näppärä paketti noin muuten. Freki on myös Suomessa laajasti terveystarkastettu; lonkkanivelet A/A, kyynärnivelet 0/0, selkä LTV1, SP0, VA0, polvet 0/0, silmät ja sydän terveet. Freki on PRA:n puolesta terve.

Freki on tosiaan näyttelyitä kiertänyt "muutaman" muotovalion verran. Nyttemmin on näyttelyt jääneet kun suurimmat saavutukset on saavutettu ja nyt Freki pääsee kerran viikossa ohjattuihin hoopers -treeneihin. Voisin hieman kuvitella, että tässä yhdistelmässä voisi olla potentiaalia harrastuksiin.


Tässä vielä Juhon kertomana, millainen koira Freki heille on:
"Rai Gõ Ten Rõ eli Freki on kohta 5 -vuotias japanintuontiuros, joka saapui meille 4
kuukauden ikäisenä pentuna.

Freki valloitti jo pienenä meidät luonteellaan, avoimuudellaan ja oppivaisuudellaan. Freki on ollut aina valmis menemään ja tekemään ja japanilaiseksi koiraksi haluaa miellyttää omistajaansa (ja vain omistajaansa) poikkeuksellisen paljon. Freki on perinteinen yhden omistajan koira, jota muut eivät niinkään kiinnosta vaikka suhtautuukin iloisesti ihmisiin. Yleisesti Freki suhtautuu muihin koiriin varsin välinpitämättömästi, eikä lähde muiden touhuihin jollei joku tule iholle. Freki saattaa olla hieman terävä ja reaktiivinen, jos toinen koira tulee liian lähelle tai Frekin resursseille, mutta perus suhtautuminen muihin koiriin maailmalla on ollut huomiotta jättäminen.

Frekin kanssa on ravattu paljon näyttelyissä ja käyty noin vuosikkaasta alkaen hoopersissa, johon painopisteemme harrastusten osalta onkin siirtynyt. Lisäksi ohessa satunnaisesti on harrastettu rally-tokoa. Terveystuloksiltaan Freki on tutkittu lonkkien, kyynärien, silmien, polvien ja selän osalta ja ainoa poikkeava tulos on LTV1."


Eiko ja Freki pääsivät tapaamaan toisensa vain muutama päivä sen jälkeen, kun Rusina ja Aiko olivat tehneet taikojaan. Molemmat nartut kävivät ultrassa kesäkuun lopulla ja näin ollen meillä odotetaan syntyväksi kahta pentuetta viikolla 31.


Yhdistelmä koiranetissä ja Nihonken databasessa.

15.5.2023

Läpivalaistuja raitoja

 Eikon tiineys on sujunut erinomaisen hyvin ja mutkattomasti. Välillä on hetkiä kun ruokaa jää syömättä, mutta ihmekös tuo kun vatsa on jo niin kovin kasvanut ettei pentujen sekaan ruokaa mahdu. Metsälenkeillä Eiko on ollut mukana, siellä hän on saanut kulkea omaan tahtiinsa ja kahlailla rantevedessä, josta Eiko pitää valtavan paljon.


Tiineysultrassahan pentuja arvioitiin olevan 4 - 5 kappaletta ja hyvin löydettiin ultrasta suunta antava lukumäärä, sillä pentuja löydettiin röntgenin avulla viisi kappaletta!



63 vuorokautta tulisi täyteen seuraavan viikon keskiviikkona 24.5., mutta tälläkin kertaa olen varma, että synnytys tulee tapahtumaan aikaisemmin.

26.4.2023

Miten tässä nyt näin kävi?

 Sitä tosiaankin sopii kysyä, koska meillä odotetaan syntyväksi ensimmäistä kainkoira -pentuetta toukokuulle.

Kainkoira on itselleni ollut monen vuoden takaa rotu, josta haaveilin melko salaa. Olin toki viestitellyt Mirkan (kennel Gekkoo No) kanssa silloin tällöin, mutta asia kaatui ensihaaveiden jälkeen omaan koirakokemattomuuteen. Jokunen vuosi siinä meni, että koirakokemusta oli tarpeeksi ja Mirkalla oli yksi narttupentua kotia vailla. Ei siinä tilanteessa muutakaan voinut, kuin vihdoin tarttua tilaisuuteen kun sellainen tarjoutui! Täällä kerrottu, miten Eiko meille saapui.

Eikon avulla pääsin tutustumaan rotuun ja toki tapaamaan muitakin kainkoiria. Ja sattuipa sitten se toinenkin kainkoira muuttamaan meille reilu vuosi sitten, Arma (josta ei täällä olekaan mitään kirjoitettuna, hupsista). Joten jotain omia ajatuksia olen päässyt jo tästä rodusta luomaan ja kiinnostumaan uusin silmin. Kasvatusajatuksia oli Eikon hankkiessa tasan sen verran, että kainkoiria en ala kasvattamaan. Kaikenlaisia ajatuksia ihmisillä onkin, mutta niin niitä ajatuksiaan joutuu muuttamaan.

Eiko toimittaa kotikoirana sohvatyynyn virkaa. Se rakastaa nukkua pehmeillä paikoilla ja usein sen löytää raitarullana sohvalta sohvatyynyjen seasta. Eiko ei suinkaan ole mikään laiskanpulskea, vaan syttyy tekemiseen saman tien kun sen kanssa lähdetään jotain tekemään. Muutamia kertoja Eikon kanssa ollaan käyty agilitytreeneissä ja kotihöntsäilyjä tehdään silloin tällöin. Tykkään tehdä pitkiä metsälenkkejä koko lauman voimin ja näistä lenkeistä nautitaankin suunnattoman paljon.


Tykkään myös itse käydä koiranäyttelyissä ja Eikokin joutui lähteä reissuille mukaan FI MVA -tittelin verran. Eiko tykkää reissata, mutta sanotaanko että kehässä kun tuon koiran näkee, on koiran henkinen pahoinvointi käsin kosketeltavaa. Eiko ei niin välitä esiintymisestä, vaikka pääasiassa tykkää 98 % kaikista ihmisistä ja sietää vieraatkin koirat todella hyvin.


Eiko on nuorempana pyörähtänyt tapaamassa konevillisikaa ja kohtaaminen sujui varsin mukavasti. Petotesti oli itselleni ensimmäinen laatuaan, niin kovin kummoisesti en osaa asiaa kommentoida. Luonnetestistä sen sijaan osaan ja oltiinkin miehen kanssa täysin varmoja, että nyt tulee varmasti ensimmäinen keskeytetty LTE meidän koiralle. Pyh ja pah sanoi Eiko ja meni testin läpi pistein +170 ollen laukausvarma. Ihan pikkasen olen ylpeä tästä!


Kuten kaikki muutkin koirat, on Eiko terveystarkastettu päästä varpaisiin saaden priimat paperit. Lonkkanivelet A/A, kyynärnivelet 0/0, selkä VA0, LTV0, polvet 0/0, silmät ja sydän ok. Extrakuvina kuvattiin Eikon häntä, se kun kantaa sitä "väärinpäin" eikä niin tykkää että häntään kosketaan. Löydöksenä oli pienet kalkkeumamuutokset parissa nikamavälissä. Pohdin, olisiko nämä muutokset voineet tulla pentuaikana Sámurin kanssa juostessa kun Sámur hyvin usein tarttui Eikoa hännästä kesken juoksun? Ei voi tietää, mutta sen tiedän että pitkään pohdin voiko tälläisellä muutoksella olevaa koiraa käyttää kasvatustyössä. Huomaattehan yhä, ettei ole vieläkään ajatusta kainkoiran kasvattamisesta?


Sitten pohdittiin ja paljon. Konsultoin ortopediäkin tuosta hännästä sekä tietenkin Eikon kasvattajan Mirkan kanssa tätä pohdittiin. Lopulta tultiin tulokseen, että jos kyseessä olisi rotu, jota olisi määrällisesti rutkasti enemmän, jätettäisiin varmuuden vuoksi jalostuksesta pois. Mutta koska kyseessä on kainkoira, määrällisesti pieni rotu ja Eiko muutoin varsin edustava rotunsa edustajaksi, alkoi uroksen pohdinta.


Tämä ei ollut mikään helppo homma kainkoirien "suuren" lukumäärän vuoksi. Juteltuani sekä Mirkan että Arman kasvattajan Katin kanssa, mainitsivat molemmat samoja uroksia joista yksi jäi korvani taakse; Norjassa asuva Kai, Besmiras First Wolf Boy.



Alkoi viestittely Norjaan Mettelle ja aika nopeasti päästiin asioista yhteisymmärykseen ja todettiin, että tämä suunnitelma voidaan toteuttaa. Raastava vaihe oli, kun odotettiin ensin Eikon juoksujen alkamista jotka myöhästyivät kuukauden ja sitten vielä, että juoksu etenisi ja päästäisiin Norjaan. Vihdoin progesteroni nousi, turhan nopeasti, ja Norjassa oltiin 20. vuotopäivänä.

Pelonsekaisin tuntein sitä mietti, onko mitään järkeä lähteä Norjaan asti nyt. Mutta koska omat urokset eivät olleet tärppejä merkanneet, ei ollut mahdollista että tämä hetki olisi jotenkin mennyt ohitse. Ei ollut, sillä oltiin just' eikä melkein oikealla hetkellä Norjassa!


Kai oli todella upea ja miellyttävä kainkoira! Tykkäsin todella paljon ja ei todellakaan vaikuttanut ikäiseltään urokselta.


Tässä Benten kertomana Kaista:
"Kai on syntynyt kotonamme 2013 ja asunut viisi vuotiaaksi asti sekä Metten että Benten kanssa. Tämän jälkeen Kai on asunut vain Benten ja talouden muiden koirien kanssa. Koirakavereina on tällä hetkellä kaksi shibaa, 11-vuotias Lady ja 4-vuotias Babe.

Kai on todella hyvä koira joka rakastaa halia ja leikkiä. Kaikki vierailijat pitävät häntä ihanana.

Bente tykkää käydä koiranäyttelyissä ja Kai on päässyt mukaan reissuille Alankomaille, Tanskaan, Ruotsiin ja Suomeen. Kai todella rakastaa esiintyä!

Kai on pian 10-vuotias, mutta käyttäytyy kuin nuorikko ja rakastaa jokapäiväisiä lenkkejä."


Kai asuu Norjassa ja on luustoltaan lausuttu varsin priimaksi, lonkkanivelet A/A, kyynärnivelet 0/0, polvet 0/0 (ei virallisesti tutkittu). Kai on geenitestattu PRA:n osalta terveeksi, Eiko on puolestaan kantaja.

Eiko on käynyt tiineysutrassa viime viikolla ja ultrasta löydettiin 4 - 5 sikiötä. Myöhemmin käydään vielä tiineysröntgenissä, niin tiedetään mitä odottaa syntyväksi. Pentuja odotetaan syntyväksi viikolla 21.

Pentueen sukutaulu KoiraNetissä ja Nihonken databasessa.

Pennut tulevat muuttamaan uusiin koteihinsa eläinlääkärin tarkastamina, sirutettuina ja useaan kertaan madotettuina. Pennut elävät kanssamme arjessa mukana ja tottuvat näin ollen kodin erilaisiin ääniin ja muihin talomme karvaisiin asuttajiin. Mukaan pennuille lähtee pentupaketti, joka sisältää ruokaa, jota pennut ovat jo tottuneet meillä ollessaan syömään, leluja, pannan, hihnan sekä kasvattajan tuen.

Besmiras First Wolf Boy ♡ Gekkoo No Eiko

29.4.2020

Pentujengi esittäytyy

Kuten edellisessä postaukauksessa jo mainitsin, on laumamme saanut vahvistusta kahden tulokkaan verran.


Maaliskuussa kävin Norjassa ja kotiin tuomisina oli islanninlammaskoira Losnabakken's T-E Stjarni Einsson "Sámur".

Losnabakken's T-E Stjarni Einsson 'Sámur'
Olen käynyt Norjassa kerran ennen tätä reissua. Tuolloin reissussa oli mukana Rose ja pyörähdimme Norjan Dogs4All -näyttelyissä. Tuomisina oli hyvää kokemusta ja muistoja upeista koirista. Mielensopukoihin kuitenkin jäi yksi upea ilmestys kehästä; Losnabakken's Nikita. Ajatus siitä jäi, että vielä jonain päivänä minulla on yhtä upea koira ja toivottavasti juurikin Nikitan jälkeläinen.

Losnabakken's T-E Stjarni Einsson & Losnabakken's Nikita
Niin se mahdollisuus viimein tuli, kun Nikitan tyttärelle Tátalle suunniteltiin kolmatta pentuetta ja minähän sitten näppäränä kirjoittelemaan ja pohtimaan asiaa Linn-kasvattajan kanssa. Toiveissahan tietenkin oli narttu, mutta kas kun syntyikin kolme urosta niin eihän siinä auttanut kuin se uros sieltä valita.

Losnabakken's Nikita & Losnabakkens N-A Táta
Niinkin hauskasti kävi tämän pentueen kanssa, että sieltä toinenkin veli oli Suomeen muuttamassa. Mikäs sen kivempaa, kuin lähteä sopimaan yhteistä reissua Norjaan ihmisen kanssa, jonka olin näyttelyissä muutaman kerran tavannut. Mainio reissu siitä tulikin ja sai sieltä  koiranpennun lisäksi uusia tuttavuuksia ja ystäviä!

Losnabakken's T-E Stjarni Einsson & Stilir Einsson
Luonnollisesti vallitsevan virustilanteen takia jouduin kahdeksi viikoksi karanteeniin ja karanteenin jälkeen koittikin aprillipäivä. Auton nokka suunnattiin Rautalammelle, josta haettiin musta lammas laumaamme, kainkoira Gekkoo No Eiko "Eiko".

Gekkoo No Eiko 'Eiko'
Japanilaiset rodut ovat olleet yhtenä mielenkiinnon kohteena pitkään ja jossain kohin pohdinnassa oli shiba. Eläinlääkäriasemilla työskennellessä olin nähnyt sen verran ei-niin-miellyttäviä-shiboja, että en sellaista halunnut. Jotenkin sitten rotuja pyöriteltyä ja ihmeteltyä kiinnostuin kainkoirista. Kysyinkin kainkoiraa ensimmäisen kerran jo 2013 Irikselle kaveriksi, mutta se sitten jäi ja saapuikin Rose.

2013 lähtien olen säännöllisen epäsäännöllisesti viestitellyt Mirkan (kennel Gekkoo No) kanssa kainkoirista ja koiranäyttelyissä käynyt kehän laidalla rotua ihastelemassa ja huokailemassa. Juuri kun olin lähdössä Norjaan hakemaan Sámuria, laittoi Mirka melkoisen kohtalokkaan viestin ja kertoi, että hänellä olisi peruuntumisen vuoksi yksi narttupentu kotia vailla. Se viesti oli kohtalokas ja hetken viestiteltyä kasvattajan kanssa oli asia jo sovittu; meille muuttaa kainkoira.

Jonkinlainen ajatus takaraivossa on ollut, että nyt kun hankin Sámurin, jostain tulee toinenkin pentu meille. Olin ajatellut, että meille jäisi Freydiksen pentu, mutta ei meille näköjään tullutkaan kahta islanninlammaskoiran pentua tällä kertaa. Että tällä hetkellä mennään sitten kuuden koiran laumalla, kunnes Freydis jakaantuu.

Freydis, Rose, Sámur, Eiko, Iris & Tryggvi

8.4.2020

Aprillipäivän ultra

Viikko sitten vaihtui maaliskuu huuhtikuulle aprillipäivän merkeissä. Se oli oikein sopiva päivä käydä ultraamassa Freydis.


Tiineyden merkit ja oireet ovat olleet hyvin selvät ja olin valmis laittamaan pääni pantiksi tiineyden puolesta. Enkä turhaan olisi pantiksi päätäni laittanut, sillä tiineenähän Freydis on hyvinkin tukevasti. Ultratessa löydettiin 3 - 5 pentua. Tieto siitä, että Freydis on tiine, on tällä hetkellä oikein riittävä. Pentuja odotetaan syntyväksi viikolla 19/20.

Aprillipäivänä tapahtui myös jotain muutakin, sillä laumamme sai uuden vahvistuksen rotusyrjähypyn muodossa. Viime kuun puolella käväisin Norjassa ja tuliaisina oli laumaan uusi islanninlammaskoira, Losnabakken's T-E Stjarni Einsson "Sámur" ja viikko sitten tuli toinen pentu asumaan luoksemme; kainkoira Gekkoo No Eiko "Eiko". Kerrotaan tästä parivaljakosta myöhemmin hieman lisää.