Varovaisen toiveikasta

Varovaisen toiveikkaana ollaan tällä hetkellä, että josko vihdoin ja viimein kuuden perättäisen epäonnisen pentuesuunnitelman päätteeksi, nyt olisi suunnitelma joka onnistuisi loppuun saakka. Kasvattinarttuni Varpu tapasi varsin mieluisan uroksen reilu kuukausi sitten onnistuneen astutuksen merkeissä ja menneellä viikolla ultralla saatiin varmistus, että Varpu on tiinehtynyt!

Rosiri's Ragnarök Jökulrósardóttir

R-pentueesta laitoin kaksi narttua sijoitukseen, Reikan ja Rusinan, koska en vain yksinkertaisesti osannut päättää kummanko sijoittaisin. Nyttemmin on Reikan sijoitussopimus purettuna, koska samassa jalassa on C:n lonkka sekä 1-polvi. Rusina on yhä sijoitettuna ja hälle suunnitelmia jo onkin. Tästä kermavoittoisesta siskonelikosta sain sittemmin Varpun jalostuslainaan kun Varpun omistajalla Siirillä oli ollut ajatuksia Varpun pennuttamisesta. On ihanaa kun kasvatteja saa luovutettua sellaisiin koteihin, joiden kanssa yhteistyötä pystytään tekemään pennun luovuttamisen jälkeenkin ja yhteydenpito ei lopu siihen kun perävalot poistuvat näköpiiristä.

Päällimmäisenä tavoitteena on tällä hetkellä koittaa saada epäonninen kierre pentuesuunnitelmien osalta katkeamaan unohtamatta kuitenkaan syvällisempää pohdintaa rodusta yleisesti sekä yksilötasolla. Kaikilla osa-alueillahan on aina parantamisen varaa, mutta tällä hetkellä päätavoitteeni on luonteissa tulevien suunnitelmien kanssa. Tavoitteena on saada varmatassuisempia islanninlammaskoiria jotka pystyvät kohtaamaan uusia asioita omin tassuin ja selviävään meidän ihmisten normiarjesta, joka tuntuu olevan hetki hetkeltä vain hektisempää. Olisimmepa viisaita ja voisimme ottaa koirista enemmän mallia ja keskittyä elämään enemmän hetkessä eikä elää arkea huolehtien ja murehtien niin tulevaa kuin mennyttä.

Jo R-pentuetta suunnitellessa halusin keskittyä luonteeseen, koska Kairin luonteessa oli heikkoutensa. Kairin jälkeläisissä mentiin askel jo parempaan suuntaan, mutta vielä haluan viedä luonnetta eteenpäin. Varpu tapasi jo viime syksynä ihastuttavan Raggin, mutta valitettavasti onnistuneesta astutuksesta huolimatta Varpu ei tiinehtynyt. Sittemmin pohdittiin Siirin kanssa lisää mahdollisia uroksia ja löydettiin vaihtoehto joka oli molemmille mieluisa. Koska Varpu ei ole sijoituskoirani vaan jalostuslainaan tuleva koira, annan omistajille enemmän sananvaltaa pentuesuunnitelmien tekemisessä. Kaikkien yhdistelmien pitää toki olla sellaisia, että kasvattajana voin tehtyjen valintojen takana seisoa rehdisti.

Siiri kertoilee Varpusta seuraavanlaisesti:
”Pentuna Varpu oli melko vekkuli tapaus ja monta asiaa ollaankin saatu opetella ihan kantapään kautta. Mutta harjoittelun, toistojen ja iänkin myötä Varpusta on kasvanut mielestäni ihana ja sopivalla tavalla pikkuisen hömelö islanninkoira. Arjessa Varpua voisi kuvailla nykyään vaivattomaksi. Kotona Varpu ei yleensä reagoi ääniin erityisemmin ja sisällä haukkuminen onkin pidetty minimissä alusta saakka. Välillä lenkillä ympäristön hälinä voi kasvaa liian suureksi, jolloin Varpu ilmoittaa siitä äänellään. Tämän kun osaa huomioida, on kaupunkilenkkeilykin pääsääntöisesti mukavaa puuhaa Varpun kanssa. Mieluisinta Varpulle kuitenkin on metsän rauhassa lenkkeily, mieluiten vapaana kirmaillen ja parhaiden koirakavereiden kanssa.

Varpu rakastaa ihmisiä ja tärkeimmille ihmisille sillä onkin ihan oma kiljuhaukunta-tervehdys. Kun Varpu näkee tuttuja ihmisiä, on hetken aikaa päällä riemujuhlat. Hyvin Varpu kuitenkin rauhoittuu aloilleen, kun vieraat on saatu tervehdittyä. Ihmisrakkaudellaan ja välittömällä onnellisuudellaan Varpu onkin sulattanut monen monta sydäntä!

Uusiin paikkoihin ja tilanteisiin Varpu on useampien muuttojen myötä oppinut sopeutumaan melko nopeasti. Jos Varpu tarvitsee viedä hoitoon, myös hoitopaikkansa tavat Varpu omaksuu oikein hyvin. Yksin jääminen uusiin paikkoihin voi aluksi olla haastavaa, mutta paikan tultua tutuksi myös se kyllä Varpulta onnistuu tiettyjen rutiinien avulla. Oma lauma on Varpulle tärkeä asia ja kotona Varpun löytää usein makoilemasta joko jalkojen juuresta tai eteisestä kenkien päältä vahtimasta ettei kukaan poistu Varpun sitä huomaamatta.

Noin 1,5 vuoden iässä Varpu sai omaan laumaansa myös kani-kaveri Tiuhtin. Aluksi tämä pitkäkorva oli Varpun mielestä vähän outo ja aiheutti varautunutta haukahtelua. Ajan kanssa Varpu kuitenkin tottui kani-kaveriin ja toisin päin. Nykyään Varpu makoilee mieluiten matolla kanin aitauksen vieressä ja seurailee kanin elämää. Nyt 4 vuoden iässä Varpun laumaan liittyi myös mudi Mesi ja Varpu otti oman pienen koirakaverin ilolla vastaan. Varpu suhtautuu pääsääntöisesti muihin koiriin ystävällisesti ja on onnellinen lajitovereiden seurasta!

Varpu on ollut pääsääntöisesti terve koira. Noin vuoden ikäisenä Varpu sai punkista Borrelioosi-tartunnan johon se joutui syömään pitkän antibiootti-kuurin. Onneksi siitä palauduttiin täysin! Lisäksi Varpulta on muutamaan otteeseen poistettu hammaskiveä. Muuten eläinlääkärissä ei ole tarvinnut rokotusten lisäksi paljoa vierailla.

Varpu tykkää temppuilla kotona ja opetella kaikenlaista uutta. Agilityäkin Varpun kanssa on treenattu, mutta toistaiseksi Varpun häiriöherkkyys on haastanut lajissa ja agilityä treenaillaan ihan omaksi iloksemme. Paimennusta on Varpun kanssa käyty myös treenaamassa ja siihen Varpulla olisi kyllä paukkuja sekä taipumustakin ihan erinomaisen arvoisesti. Pääsääntöisesti Varpu on kuitenkin arjen kaveri ja oikein ihana sellainen. Oli luvassa sitten yhdessä sohvalla makoilua tai usean tunnin metsäseikkailu, Varpu on aina innolla mukana! <3”

Urokseksi Varpulle valikoitui Imatralla asuva Draumur, Vestanvindur Draumur Kátsson.

Draumur Sannan sanoin kerrottuna:
”Draumur on haettu töppöjalkatiimin vahvistukseksi Ruotsista syksyllä 2014. Jo nuorena miehenä kävi ilmi, ettei Draumur ole mikään suomalaismoukka vaan ehta ruotsalainen runoilijapoika. Se ei ole mikään maailman vahvin nalle, mutta arjessa ei toki ole ongelmia. Jonkin verran ohjaajapehmeyttä kuitenkin. Toisaalta ehkä tämän ansiosta Draumurin kanssa on ollut myös helppo harrastaa, koska se haluaa tehdä mieliksi ja yrittää kyllä parhaansa, kunhan sille saa kerrottua, että pystyt kyllä tähän.

Luonnetestin Draumur läpäisi pisteillä 95, toimintakyvyn ja taisteluhalun ollessa pienet, muut osa-alueet plussalla.

Draumurin kanssa on harrasteltu perinteistä paimennusta ja siitä tulikin paimennusvalio loppukesästä 2022. Paimenkoirana se on pääsääntöisesti rauhallinen, hiljainen ja kohtelias. Sen kanssa on mukava työskennellä ja se toimii luotettavasti kotona ja koevarikoilla. Se kuitenkin paineistuu helposti, joten ohjaajana on oltava tarkkana, ettei aja sitä liian ahtaisiin paikkoihin tai vaikeisiin tilanteisiin. Muina harrastuksina on ollut valjakkohiihto ja vesipelastus, joista molemmat kyllä sopivat Draumurille kuin kirsu kuononpäähän.

Valjakkohiihdossa on kilpailtu seitsemänä talvena ja vesipelastuksessa Draumurilla on voittajaluokasta yksi ykköstulos. Näyttelyissä on pyörähdelty sen verran että Suomen muotovaliokin se on.

Kotioloissa Draumur on varsin helppo, vaikka runoilijapojasta onkin iän myötä suomettunut vähän jyyrempi otus. Se ei ole maailman avoimin islanninlammaskoira, mutta tervehtii korrektisti tunkematta suoraan syliin. Draumur elelee kolmen nartun kanssa ja se on muille uroksillekin pääsääntöisesti suht suopea. Terveysongelmia Draumurilla ei ole ollut, se ei ole myöskään ollut tapaturma-altis vaan eläinlääkärissä on käyty melko kirjaimellisesti vain rokotuksilla. Mammanpoika se on ja jos saisi päättää se ei kovin kaukana emännästä aikaansa viettäisi.

Parasta Draumurin maailmassa on vesi ja uiminen, onneksi Draumurin mentäviä ojia, lätäköitä, vateja ja ämpäreitä on maailma pullollaan.”

Suvullisesti Varpu ja Draumur ovat varsin mieluisa yhdistelmä ja suvut ovat itselle suht’ tuttuja ihan kotioloista, kun Draumurilla ja Sámurillani on yhteisiä sukulaisia sekä Varpun isoäiti Rose jakaa kanssamme arkea. Suurempia terveyshuolia ei näillä ole ollut ja virallisten terveystulosten osalta on molemmilla terveet paperit.

Varpulla on lonkkanivelet B/B, kyynärnivelet 0/0, olkanivelet terveet, selkä VA0, LTV0 ja SP0, polvet 0/0 sekä silmät ja sydän terveet. Draumurilla lonkkanivelet on lausuttuna A/A, kyynärnivelet 0/0, polvet 0/0 sekä silmät ja sydän terveet. Draumurille on aikoinaan tehty myös gonioskopiatutkimus, josta myös terveen maininta.

Draumurilla on ennestään jo kolme pentuetta, mutta pentuekoot ovat olleet sen verran pieniä, että Draumurille voidaan neljäs pentue suoda. Draumur itsekin jo kypsemmässä iässä ja jälkeläisetkin aikuisia, joten mukavasti on tietoa runoilijapojasta ja sen periyttämistä ominaisuuksista.

Varpun tiineys on varmistettu alkuviikosta, tarkempi lukumäärä tarkistetaan myöhemmin tiineysröntgenillä. Pentuja odotetaan syntyväksi viikolla 22.

Vestanvindur Draumur Kátsson 💗 Rosiri's Ragnarök Jökulrósardóttir

Pennut tulevat muuttamaan uusiin koteihinsa eläinlääkärin tarkastamina, sirutettuina ja useaan kertaan madotettuina. Pennut elävät kanssamme arjessa mukana ja tottuvat näin ollen kodin erilaisiin ääniin ja muihin talomme karvaisiin asuttajiin. Mukaan pennuille lähtee pentupaketti, joka sisältää ruokaa, jota pennut ovat jo tottuneet meillä ollessaan syömään, leluja, pannan, hihnan sekä kasvattajan tuen. Uusi pennunostaja liitetään myös Islanninkoirat ry:n pentuejäseneksi.

Pessimisti ei pety, eihän?

Suoraan sanottuna, viime vuosi oli kamala ja raskas.

Meidän laumasta poistui useampi hieno yksilö kun keväällä kissamme Lumo ja Jane pääsivät kivuttomille maille ja loppukesästä myös Arma pääsi kivuistaan. Arjessani on ollut kissoja niin kauan kuin muistan, eli aina ja useamman yksilön verran. Nyt ollaan vietetty kissatonta arkea ja kovin tuntuu tyhjältä kun sylistä puuttuu kehrääjä. Onneksi pahinta kissapuutostilaa pystyn korvaamaan työpaikalla.

Luopuminen Armasta oli kova paikka. En olisi ihan heti uskonut, miten kova paikka tästä koirasta luopuminen olisi ja miten se niin sanotusti "katkaisisi kamelinselän" ja romuttaisi omaa pääkoppaa varsin huolella. Ei tästä menetyksestä ole vieläkään toipunut ja raastava kipuinen ikävä muistuttaa olemassaolostaan heti kun vähänkään tulee vastaan asia, joka muistuttaa Armasta.

Pian Arman poismenon jälkeen kasvattajan maailma mureni lisää, kun Danten lonkkakivut nousivat uusille asteille ja hänenkin kohdalla jouduttiin tekemään viimeinen päätös. Myös marraskuussa ikiuneen nukkui ensimmäisestä pentueestani Falco rakosta löytyneen ison massamuutoksen (susp. kasvain) takia, joka vaikutti jo huonontavasti elämänlaatuun.

Meidän lauma: Tryggvi, Rose, Freydis, Eiko, Kami & Shira

Loppuvuoteen -24 oli pentuesuunnitelmia jopa kolmekin kappaletta ja ajatus oli näistä saada iloa ja sisältöä arkeen. Toisin kuitenkin kävi. Herja oli tukevasti tiineenä ja kun saapui meille odottamaan synnytystä noin paria viikkoa ennen laskettua aikaa, näki koirasta heti että jotain ei-toivottua on tapahtunut. Hetken meillä oltuaan, huomasin Herjan vuotavan tummaa limaista eritettä ja kävimme klinikalla toteamassa sen mitä harmikseni aavistelin; keskenmeno. Herja on siisti koira ja pitää itseään todella tarkasti puhtaana, joten eritteen havaitseminen ei ole ollut sijoituskodissa mitenkään helppoa ja heillekin kun on ensimmäinen koira niin moni asia on yhä uutta ja ihmeellistä. Toki tällainen keskenmeno itsellekin ensimmäinen laatuaan tässä harrastuksessa.

Onneksemme kuitenkin Herja tyhjensi kohtunsa sisältöä ulos, eikä jättänyt epänormaalia eritettä sisäänsä muhimaan. Tästähän olisi voinut kehittyä kohtutulehdus ja siinä tapauksessa hoito olisi tapahtunut leikkauspöydän kautta. Ultrassa ja Alizin -injektioilla ravattiin useampi viikko, jotta saatiin kohtu täysin tyhjäksi ja uskalsin Herjan palauttaa takaisin kotiinsa. Herja tästä onneksi toipui ja on saanut elää normaalia arkeaan.

Sain myös jalostuslainaan kasvattini Varpun ja Varpun kanssa käytiin Ilmajoella tapaamassa Raggia varsin onnistuneesti. Astutuksen puolesta siis. Varpulla oli tiineysultra niihin aikoihin, kun Herjan keskenmeno oli todettu ja jotenkin oli jo itsellä sen verran tappiomielialaa havaittavissa, että uutinen tyhjästä ultrasta ei yllättänyt. Pessimisti ei pety, eihän?

Myös Gledin astuttaminen oli ajankohtaista ja pian juoksun alkamisen jälkeen kävin Gledin työpäiväni päätteeksi hakemassa Jyväskylästä Lappeenrantaan astutettavaksi. Urokseksi oli valikoitunut Lemillä asuva Osku. Gledi teki kuitenkin tärpittömän juoksun ja se astuttaminen jäi. Oskuhan olisi astunut, mutta Gledi oli toista mieltä eikä omatkaan urokseni kotona missään vaiheessa ilmoittaneet Gledin tärpeistä.

Pessimisti ei pety, kuuluu sanonta, mutta niin se vain voi pettyä ja tarpeeksi kun tulee pettymyksiä niin... Niin, sitä ei vain jaksa. Varsinkin kun eläinten parissa touhuaminen on aina itselle ollut se juttu ja kasvattamisesta löysin itselleni tärkeän ja merkityksellisen harrastuksen jota tekee täydellä sydämellään ja sielullaan.

Koska tämä on ollut itselleni niin tärkeää ja merkityksellistä, vielä on kaivettu taistelutahtoa yrittää tätä harrastusta. Koska pariin vuoteen ei ole islantilaispentuetta nyt ollut epäonnistumisista johtuen, kerääntyy tähän vuodelle useampi narttu jolla kokeilla Rosiri's -pentueen saattamista maailmaan.

Viimeisin islantilaispentue, E-pentue.

Ensimmäisenä Herja aloittikin jo juoksunsa ja kokeilemme yhä samaa yhdistelmää mitä aikaisemmin.

Varpun saan yhä pitää jalostuslainassa. Uudelleen kokeillaan myös Gledin astuttamista. Sijoitusnartuista Rusinalle ja Hildille pohditaan uroksia. Vielä on sijoituksessa kasvamassa Etta ja kunhan hälle saadaan terveystarkastukset tehtyä, ollaan viisaampia hänen jalostussuunnitelmien osalta.

Kainkoirissa haaveilen Eikolle toista pentuetta. Sen verran olen tyytyväinen Eikon ensimmäiseen pentueeseen, että miksi en kokeilisi saada vähintään yhtä hienoa toista pentuetta hälle? Eikon tytär Shira saa vielä kasvaa ja kun Shiran loputkin terveystarkastukset on tehty, tiedän onko hänestä mahdollisesti antamaan jotain tälle rodulle.

Tarina Armasta

Jos Eikon saapuminen laumaan tapahtui hieman yllättäen, ei Arma jäänyt yhtään sen vähemmän yllättäväksi. Toki tällä kerralla oltiin jo varauduttu uuteen kainkoiraan jo ennen kuin pennut edes syntyivät.

Olin tekemässä kotipäätöksiä S-pentueen kohdalla, kun tuli puhelinsoitto Varkaudesta. Oltiin edeltävänä kesänä käyty Varkaudessa ystäväporukalla mökkeilemässä ja allekirjoittaneelle se ei ole reissu eikä mikään, jos siihen ei liity jollain tavalla koirat. Joten kyllä, käytiin koiranäyttelyssä ja samoisena iltana käytiin myös Arin kanssa Kraemereilla, kennel Rangerin. Heillä kun asuu Eikon isä Garou oli ajatus varsin kutkuttava päästä tämä isäkoira tapaamaan livenä ja muutoinkin juttelemaan rodun kasvattajan kanssa kahvikupposen äärellä. Harmillisesti Mirka (Eikon kasvattaja) kun asui jo Saksassa, niin en hänen kanssaan ollut päässyt juttelemaan kasvokkain.

Kraemereilla meni useampi tunti ihan huomaamatta. Ja oli kovin käsittämätöntä, miten lähestulkoon tuntematon perhe tuntui niin kotoisalta ja kuin tunnettu olisi jo pidempään kuin muutaman tunnin verran. Siitä sitten jäätiin vähän Katin kanssa pitämään yhteyttä ja pystyin häneltäkin kyselemään kainkoirista. Ei mitään kovin aktiivista.

Kunnes Kati soitti joulukuussa 2021.

Heillä oli pentuesuunnitelma. Heille tärkeä pentuesuunnitelma merkityksellisistä vanhemmista. Ja he halusivat sijoituskoiran perheeseen, joka tuntuisi vähintään yhtä merkitykselliseltä. He halusivat sijoituskoiran meille.

Miten tälläisestä pystyy kieltäytymään? Kysympähän vaan. En pystynyt ja niin sitä sitten alkoi jännittäminen, mitä tapahtuu, milloin tapahtuu ja kuka tapahtuu.

Pennut syntyivät 12.2.2022 ja kävin heitä katsomassa kertaalleen ennen luovutusta. Kaksi narttua ja kaksi urosta. Vain yksi pennuista oli kiva joka minusta tykkäsi ja sehän oli loogisesti uros. Ja sitten oli yksi pentu, jota en saanut edes katsoa ilman kaikiljuntaa.

2.4.2022 lähdin ajamaan Varkauteen ja hakemaan pentua kotiin. Sitä pentua, jota en saanut edes katsoa tai huuto oli huima. Koskettamisesta puhumattakaan. Kyseinen pentu jos olisi pystynyt, olisi varmasti oksentanut päälleni ja näyttäyt keskisormea. ”Tässäpä kiva kainkoira meille” ajattelin hieman katkeransuloisesti ja niin me lähdettiin kotimatkalle. Kotimatkalle Rangerin K-Armageddon, eli Arman kanssa.

Ja minkä koiran sainkaan mukaani! Pari päivää siinä meni tutustuessa, mutta nopeasti Arma meidät hyväksyi perheekseen, valitsi Arin omaksi ihmisekseen ja alkoi meitä todenteolla opettamaan kainkoiraihmisiksi. Arman kanssa käytiin pentukurssilla ja satunnaisesti se oli myös mukana agilitytreeneissä tuuraajana, kunnes siirtyi varsinaiseksi treenikaverikseni.

Arma oli oikein pätevä mettäkoira meidän päivittäisillä metsälenkeillä. Enemmän oli saalistusviettiä kuin Eikoon vertasi, mutta siitäkin huolimatta saatiin luoksetulo siihen malliin opetettua että lenkit vapaana onnistui.

Armasta sain myös näyttelykehiin mitä upeimman kaverin ja hienoja hetkiä saatiinkin tämän kaunokaisen kanssa kokea! Arma on vahvasti mukana meidän kesän 2023 kesälomareissumuistossa kun kävimme Sveitsissä Maailman Voittaja -näyttelyssä. Varsinaista titteliä ei saatu, mutta Sveitsin valio kuitenkin tästä neitokaisesta saatiin. Likka oli muutenkin erittäin pätevä reissuseuralainen, mentiin sitten minne vaan.

Vaaleanpunaiset lasit meni rikkoontumaan kevättalvella kun päätin kuvauttaa Arman luuston virallisesti. Lonkat, kyynärät, selkä ja olat (olat siksi, koska oli harrastuskaverini agilityssä). Luustossa kaikki priimaa, mutta jotain puuttui. Nimittäin lonkkamaljat.

Vaikka tilanteeseen nähden pysyin tyynen rauhallisena, mitä työkaverit kovin ihmetteli, olin sisäisesti rikki ja pohja katosi jalkojen alta. Tiesin, että tämä koira ei tule olemaan pitkäikäinen. Ja koska mitään en ollut osannut aavistaa, tein kipulääkekuurikokeilun. Ja tämä selitti paljon Arman outoa käytöstä, joka aikaisemmin oli kuitattu ”kainkoirakäytöksellä”. Armalla oli säpsähtelyjä ja peräpään katsomista, kuin olisi sähköiskuja saanut. Olin yhdistävinäni tämän käytöksen niihin hetkiin, kun oli karvanlähtöä enemmän, mutta ei se siitä ollut johtuvaa. Lonkat aiheutti kipuja.

Arjessa aloin tekemään pieniä havaintoja Arman liikkumisesta ja käytöksestä. Häkissä jos joutui Arma odottamaan esim. vuoroaan agilityssä tai näyttelyissä, oli häkistä nouseminen hetkittäin hidasta. Toiselle koiralle varmasti varsin ripeä, mutta Arman kohdalla se oli hidasta. Agilityssä takajaloissa pystyi näkemään pienen niiauksen tiukoissa käännöksissä ja se laji lopetettiin siihen. Myöskään oma pää ei kestänyt harrastaa ko. lajia kun koko ajan suurennuslasin kanssa seurasi, onko oiretta vai ei. Arma rakasti agilityä ja minä rakastin tehdä Arman kanssa agilityä, siksi sen treenaamista ei lopetettu heti. Jättäydyimme kuitenkin tästä harrastuksesta pois huhtikuussa. Tämän jälkeen Armalle myös aloitettiin jatkuva kipulääkitys.

Loppukevät ja kesä elettiin mukavasti metsäillen. Arma myös tykkäsi kovin uida ja touhuta rannassa, joten aamun lenkit suunnattiin poikkeuksetta aina metsään jossa koirat saivat toteuttaa itseään. Arma sai uida keppejä hakemaan, komentaa islantilaisia uimaan nopeammin, raivat rantakaislikkoja, muokata rantaviivoja.

Viimeiset pari viikkoa Arma oli ollut selvästi vetäytyvämpi ja oleillut omineen. Menneenä viikonloppuna kivut kuitenkin nousi uudelle tasolle; Arma piilotteli huonekalujen alla ja sohvalla se vetäytyi viltin alle tai eteisessä verhojen taakse. Se ei pystynyt seisten odottamaan paikallaan ilman, että takajalat tärisivät jo kovasti. Kipulääkkeiden lisääminenkään kun ei poista kivun syytä, oli tehtävänä enää yksi päätös.

18.8.2024 on päivämäärä, jolloin tehtiin viimeinen päätös.

18.8.2024 on päivämäärä, jolloin Arman kivut loppuivat.

18.8.2024 on päivämäärä, jolloin Arma sai nukkua Arin sylissä pois.

Kiitos Arma, että olit tämän pienen hetken osa meidän laumaa.

Rangerin K-Armageddon
12.02.2022 - 18.08.2024