Tarina Armasta

Jos Eikon saapuminen laumaan tapahtui hieman yllättäen, ei Arma jäänyt yhtään sen vähemmän yllättäväksi. Toki tällä kerralla oltiin jo varauduttu uuteen kainkoiraan jo ennen kuin pennut edes syntyivät.

Olin tekemässä kotipäätöksiä S-pentueen kohdalla, kun tuli puhelinsoitto Varkaudesta. Oltiin edeltävänä kesänä käyty Varkaudessa ystäväporukalla mökkeilemässä ja allekirjoittaneelle se ei ole reissu eikä mikään, jos siihen ei liity jollain tavalla koirat. Joten kyllä, käytiin koiranäyttelyssä ja samoisena iltana käytiin myös Arin kanssa Kraemereilla, kennel Rangerin. Heillä kun asuu Eikon isä Garou oli ajatus varsin kutkuttava päästä tämä isäkoira tapaamaan livenä ja muutoinkin juttelemaan rodun kasvattajan kanssa kahvikupposen äärellä. Harmillisesti Mirka (Eikon kasvattaja) kun asui jo Saksassa, niin en hänen kanssaan ollut päässyt juttelemaan kasvokkain.

Kraemereilla meni useampi tunti ihan huomaamatta. Ja oli kovin käsittämätöntä, miten lähestulkoon tuntematon perhe tuntui niin kotoisalta ja kuin tunnettu olisi jo pidempään kuin muutaman tunnin verran. Siitä sitten jäätiin vähän Katin kanssa pitämään yhteyttä ja pystyin häneltäkin kyselemään kainkoirista. Ei mitään kovin aktiivista.

Kunnes Kati soitti joulukuussa 2021.

Heillä oli pentuesuunnitelma. Heille tärkeä pentuesuunnitelma merkityksellisistä vanhemmista. Ja he halusivat sijoituskoiran perheeseen, joka tuntuisi vähintään yhtä merkitykselliseltä. He halusivat sijoituskoiran meille.

Miten tälläisestä pystyy kieltäytymään? Kysympähän vaan. En pystynyt ja niin sitä sitten alkoi jännittäminen, mitä tapahtuu, milloin tapahtuu ja kuka tapahtuu.

Pennut syntyivät 12.2.2022 ja kävin heitä katsomassa kertaalleen ennen luovutusta. Kaksi narttua ja kaksi urosta. Vain yksi pennuista oli kiva joka minusta tykkäsi ja sehän oli loogisesti uros. Ja sitten oli yksi pentu, jota en saanut edes katsoa ilman kaikiljuntaa.

2.4.2022 lähdin ajamaan Varkauteen ja hakemaan pentua kotiin. Sitä pentua, jota en saanut edes katsoa tai huuto oli huima. Koskettamisesta puhumattakaan. Kyseinen pentu jos olisi pystynyt, olisi varmasti oksentanut päälleni ja näyttäyt keskisormea. ”Tässäpä kiva kainkoira meille” ajattelin hieman katkeransuloisesti ja niin me lähdettiin kotimatkalle. Kotimatkalle Rangerin K-Armageddon, eli Arman kanssa.

Ja minkä koiran sainkaan mukaani! Pari päivää siinä meni tutustuessa, mutta nopeasti Arma meidät hyväksyi perheekseen, valitsi Arin omaksi ihmisekseen ja alkoi meitä todenteolla opettamaan kainkoiraihmisiksi. Arman kanssa käytiin pentukurssilla ja satunnaisesti se oli myös mukana agilitytreeneissä tuuraajana, kunnes siirtyi varsinaiseksi treenikaverikseni.

Arma oli oikein pätevä mettäkoira meidän päivittäisillä metsälenkeillä. Enemmän oli saalistusviettiä kuin Eikoon vertasi, mutta siitäkin huolimatta saatiin luoksetulo siihen malliin opetettua että lenkit vapaana onnistui.

Armasta sain myös näyttelykehiin mitä upeimman kaverin ja hienoja hetkiä saatiinkin tämän kaunokaisen kanssa kokea! Arma on vahvasti mukana meidän kesän 2023 kesälomareissumuistossa kun kävimme Sveitsissä Maailman Voittaja -näyttelyssä. Varsinaista titteliä ei saatu, mutta Sveitsin valio kuitenkin tästä neitokaisesta saatiin. Likka oli muutenkin erittäin pätevä reissuseuralainen, mentiin sitten minne vaan.

Vaaleanpunaiset lasit meni rikkoontumaan kevättalvella kun päätin kuvauttaa Arman luuston virallisesti. Lonkat, kyynärät, selkä ja olat (olat siksi, koska oli harrastuskaverini agilityssä). Luustossa kaikki priimaa, mutta jotain puuttui. Nimittäin lonkkamaljat.

Vaikka tilanteeseen nähden pysyin tyynen rauhallisena, mitä työkaverit kovin ihmetteli, olin sisäisesti rikki ja pohja katosi jalkojen alta. Tiesin, että tämä koira ei tule olemaan pitkäikäinen. Ja koska mitään en ollut osannut aavistaa, tein kipulääkekuurikokeilun. Ja tämä selitti paljon Arman outoa käytöstä, joka aikaisemmin oli kuitattu ”kainkoirakäytöksellä”. Armalla oli säpsähtelyjä ja peräpään katsomista, kuin olisi sähköiskuja saanut. Olin yhdistävinäni tämän käytöksen niihin hetkiin, kun oli karvanlähtöä enemmän, mutta ei se siitä ollut johtuvaa. Lonkat aiheutti kipuja.

Arjessa aloin tekemään pieniä havaintoja Arman liikkumisesta ja käytöksestä. Häkissä jos joutui Arma odottamaan esim. vuoroaan agilityssä tai näyttelyissä, oli häkistä nouseminen hetkittäin hidasta. Toiselle koiralle varmasti varsin ripeä, mutta Arman kohdalla se oli hidasta. Agilityssä takajaloissa pystyi näkemään pienen niiauksen tiukoissa käännöksissä ja se laji lopetettiin siihen. Myöskään oma pää ei kestänyt harrastaa ko. lajia kun koko ajan suurennuslasin kanssa seurasi, onko oiretta vai ei. Arma rakasti agilityä ja minä rakastin tehdä Arman kanssa agilityä, siksi sen treenaamista ei lopetettu heti. Jättäydyimme kuitenkin tästä harrastuksesta pois huhtikuussa. Tämän jälkeen Armalle myös aloitettiin jatkuva kipulääkitys.

Loppukevät ja kesä elettiin mukavasti metsäillen. Arma myös tykkäsi kovin uida ja touhuta rannassa, joten aamun lenkit suunnattiin poikkeuksetta aina metsään jossa koirat saivat toteuttaa itseään. Arma sai uida keppejä hakemaan, komentaa islantilaisia uimaan nopeammin, raivat rantakaislikkoja, muokata rantaviivoja.

Viimeiset pari viikkoa Arma oli ollut selvästi vetäytyvämpi ja oleillut omineen. Menneenä viikonloppuna kivut kuitenkin nousi uudelle tasolle; Arma piilotteli huonekalujen alla ja sohvalla se vetäytyi viltin alle tai eteisessä verhojen taakse. Se ei pystynyt seisten odottamaan paikallaan ilman, että takajalat tärisivät jo kovasti. Kipulääkkeiden lisääminenkään kun ei poista kivun syytä, oli tehtävänä enää yksi päätös.

18.8.2024 on päivämäärä, jolloin tehtiin viimeinen päätös.

18.8.2024 on päivämäärä, jolloin Arman kivut loppuivat.

18.8.2024 on päivämäärä, jolloin Arma sai nukkua Arin sylissä pois.

Kiitos Arma, että olit tämän pienen hetken osa meidän laumaa.

Rangerin K-Armageddon
12.02.2022 - 18.08.2024

Tukevasti tiineenä

En ollut Herjaa nähnyt sen jälkeen, kun neitonen oli palautettu astutusreissulta Savitaipaleelle ja maanantaina kuin näin, teki mieli jo perua tiineysultra. Anoppi onkin ollut varma Herjan tiineydestä jo jokusen viikon eikä itsellänikään jäänyt epäselvyyksiä Herjan nähtyäni.

Käytiin kuitenkin ultrassa pyörähtämässä ja löydettiin useita sikiöitä, 6 - 7 kappaletta. Hieman kauhunsekaisin tuntein jäämme odottamaan, miten tuleva synnytys tulee sujumaan. Ennen sitä kuitenkin nautiskellaan Herjan pyöristyvästä olomuodosta ja käydään tuttuun tapaan röntgenissä ennen synnytystä. Pentuja odotetaan syntyväksi viikolla 37.

Pentuekuumeen lääke tilauksessa

Allekirjoittanut on hiljalleen alkanut kärsimään jo kovinkin pahasta pentuekuumeesta ja vihdoin ollaan siinä tilanteessa, että lääkkeettä on mahdollisesti luvassa tähän kuumeeseen!

Herjalle odotettiin juoksuja vuodenvaihteeseen, mutta kappaskepposta kun Herja päättikin, että ehei vielä ole sellaiselle sopiva hetki. Näin mukavasti kuusi kuukautta myöhemmin, juoksut vihdoin alkoi!

(c) Marjut Färman

Tietty kun Herja juoksujaan viirasi, saatiin uutta tietoa suvun terveydestä kun Herjan emällä Freydiksellä todettiin kaihi. Valitettavasti perinnöllistä laatua. Pohdittiin useamman tahon kanssa, onko tätä yhdistelmää lisääntyneestä kaihiriskistä johtuen järkevä toteuttaa ja päädyttiin ottamaan riski. Sanotaanko, että luustovikaisista koirista alkaa olla silleen kokemusta, että jos vaihtelu virkistäisi? (Ja tämä vain kevennyksenä, tietenkin toivon vain terveitä kasvatteja mutta riskejä on otettava.)

Alkuun olin Herjan juoksusista aivan innoissani ja onnessani kunnes kävin kalenteria katsomaan, milloin astutuksen ajankohta mahdollisesti olisi. Ja sehän olisi juuri siinä vaiheessa, kun olisi mieheni kanssa yhteinen kesälomareissu (höpö höpö, koiranäyttelyreissu se oli!) Norjaan. Kuinka muutenkaan, ehkä tämä suunnitelma sitten jäisi toteuttamatta..

Harmistuneena laitoin Noan omistajalle Marjutille viestiä, että ei onnistu. Olemme reissussa. Mutta melkoisen yllätyksen Marjut järjesti ja tarjoutui ottamaan Herjan heille hoitoon! Vietiinkiin Herja jo melkein heti juoksun alussa Joensuuhun jossa pari sai rauhassa tutustua ja Herja kypsytellä juoksujaan. Oikeasti Herja käytti ajan hyväkseen ja nautiskellen paini serkkunsa Myslin kanssa.

Herja & Mysli
(c) Marjut Färman

Astutus onnistui pienellä korokeavustuksella viikon 28 loppupuolella kahdesti. Seuraavaksi jännitämme ultraan pääsyä, joka tapahtuu viikolla 32 tai 33. Riippuen miten hullu pysyy pöksyisään.

(c) Marjut Färman

Vuosikkaat mustit

Jälleen aika on rientänyt ja viimeisin Rosiri's-pentue täyttää vuoden! Hullultahan se tämäkin ajankulu tuntuu ja sanottakoon, että kasvattajalla on melkoisen kova pentuekuume. Tietty jos loppukesän suunnitelmat varmistuvat/onnistuvat, voi olla että on pentuekiintiö täynnä useamman vuoden.

Nyt kuitenkin annetaan estradi Rosiri's Kaiässille ja tuttuun tapaan saatte lukea kuulumiset jokaisen naperon arjesta! Kovin olen tyytyväinen tähän ensimmäiseen kaipentueeseen ja tottahan toki ajatus toisestakin kaipentueesta kutkuttelee takaraivossa, mutta järki käteen ja annetaan näille lapsosille vielä aikaa ennenkuin tehdään mitään suunnitelmia tämän osalta.

Rosiri's Shinichi Wolf no musuko 'Muro'

1-vuotiaan Muron tutkimusmatkailijataipumukset ei vaikuta vähenevän, eivätkä myöskään ohikulkijoilta ja naapureilta saadut kehut. Muro nauttii ympäristön tarkkailusta sekä kaikkiin eläviin olentoihin, leluihin, ruokaan, ja ihmeellisiin asioihin tutustumisesta, tavalla tai toisella. Saalisviettiä löytyy vaikka muille jakaa, ja tulevan kesän suhteen jännitetäänkin sitä, milloin Muroa pistää suuhun ensimmäisen ampiainen tai milloin suusta löytyy joku muu saaliseläin..

Muron jo pikkupentuaikana ilmenneiden yksinolohaasteiden taustalta on tunnistettu epämääräisiä vatsaoireita sekä mahdollisia nivelkipuja, joiden suhteen odotammekin mielenkiinnolla virallisia tarkkeja. Ruokavaliokokeiluiden, arjen tasaamisen ja rutiinien kirkastamisen jälkeen on myös vatsaoireet saatu kuriin. Suunta näyttää siis hyvältä, vaikkakin teinipoikana olo vaikuttaa aika-ajoin varsin raskaalta pienelle kiihkopallille näin ulkopuolelta seurattuna.. Tehtyjen muutosten kautta Muro on kuitenkin päässyt kiinni myös tasaisempaan palautumiseen, ja yksinolon kanssa edetään pienin askelin.

Palautumisen lomassa Muro on edelleen rohkea ja innokas oppija, tarkkailija ja leikkijä, sekä varsin itsenäinen nuori joka yhä on avoin ja jopa rakastava ihmisiä kohtaan. Erityistä jännitystä aiheuttavat tällä hetkellä ulkona kaivonkannet ja sisätiloissa kynsisakset.

Toiveissa on saada Muro kiinnostumaan uimisesta, ja ollaakin pohdittu uimahalliharrastuksen aloittamista jos vain kesän vedet alkaisi nuorta miestä toden teolla kiinnostaa! Toistaiseksi kahlaamista syvemmät vedet on Murolle vielä hurjia.

Kaiken kaikkiaan meillä on oikein herttainen kainpoika, joka on varsin rauhallinen mutta myös äärimmäisen kiihkeä, sekä tarvittaessa että vaikkei niinkään tarvittaisikaan. Jatkamme yhdessä kultaisen keskitien etsintää ja opettelua. ❤️

Rosiri's Shiranui Eiko no musume 'Shira'

Shira Shibuli Shibelius Arin Mussukka, sitä se Shira on. On siitä onneksi tullut jo vähän minunkin mussukka.

Arki on Shiran kanssa varsin vaivatonta. Ystävällisen avoin niin ihmisiä kuin muitakin eläiminä kohtaan. Reipas ja rohkea ja kohtaa uudet tilanteet mukisematta. Saattaa se hetken jotain välillä miettiä, mutta sitten ollaankin jo asioita tekemässä ja toteuttamassa urakalla. Erityisen kunnostautunut Shira on veljensä Kamin kanssa japaninmajavan virkaan; listoihin kaiverrellaan taideteoksia, kaikki kulmat pyöristetään, keittiön kaappien vetimet on last season ja onhan patteriputketkin sen verran rumia että jotain on tarvinnut niillekin tehdä.

Shiran on mukana jokapäiväisillä metsälenkeillä muun lauman ohella ja varsin iloinen on napero ollut kun uimakausi on päästy myös avaamaan. Parillakin pentukurssilla vuoroteltiin Kamin ja Shiran kanssa ja sittemmin ollaan tyydytty olemaan kotikoirana. Mitä nyt näyttelyissä pyörähdellään ja kevyesti heti 9 kk täytettyään suuntana oli Liettua ja kotiintuomisena Shirasta saatiin Liettuan juniormuotovalio. Suomen juniosmuotovalion arvo vielä odotuttaa itseään, sopivasti kun Suomessa päästiin kehiin tiputti Shira karvansa ja karvattomuus korostaa tällä hetkellä vielä kovin kapeaa ja keskeneräistä runkoa. Aikaa ja karvaa lisää niin ehkäpä tällekin jokunen tittelihärpäke saadaan nimen eteen.

Shira on kaikessa rauhallisuudessaan melkoinen sydänten valloittaja ja en epäile yhtään, miksi juuri Shirasta on tullut Arin sydänkäpynen.

Rosiri's Samuru Wolf no musuko 'Saru'

Huhhuh, miten siitä voi olla jo mukamas vuosi kun ensimmäiset Rosiri’s kaipennut näkivät päivänvalon? Vastahan hyö syntyi, mie kävi nuuhkuttelee pentuja, sit Jonna kyseli pennulle kotia ja Saru muuttikin meille. Ja nyt jo juhlitaan ekoja syntymäpäiviä. Mihin tämä aika on hävinnyt? 

Saru on ollut oikein iloinen ja motivoitunut kaveri, jolla on kunnon moottori. Treeneissä syttyy aina tekemään, ei tarvitse kysellä kiinnostaako. Hänellä on kyllä miellyttämisen halua sekä tämä kaveri on hyvin sosiaalinen tapaus. Kaikki vieraatkin halutaan tervehtiä antaumuksella. Hän hurmaa kaikki. Ei todellakaan mikään normaali rotumääritelmän mukainen tapaus. Lenkeilläkin on aivan ihanaa, kun jos göötit ”möykkää” vastaantulijalle, Saru vain katselee iloisena ja hiljaa.

Sarun kanssa on nyt keskitytty arjen asioiden lisäksi agilityn, rallytokon ja näyttelyiden harrastamiseen. Agilityyn Saru on todella syttynyt, vauhtia ja intoa tuntuu riittävän. Saru on saanut oman treeniryhmäpaikan ja tekniikka- sekä estetreenien lisäksi on jo lyhyitä ratapätkiä tehty. Rallya ei olla tavoitteellisesti treenattu, pyritty pitäämään hauskaa ja oppimaan uusia temppuja. Näyttelyissä ollaan nyt käyty neljässä junnukehässä ja Saru on nyt FI JVMA sekä saanut 2kpl sertejä, jotka odottaa nyt aikuisikää. Wau!

Valitettavasti elämä laumassamme ei ole ollut ruusuista. Sarun kasvaessa alkoi Joshi käyttäytyä aggressiivisesti sitä kohtaan. Alkuun kotona sisällä, mutta lopulta myös omalla pihalla. Joshi tutkittiin kattavasti tuhansilla euroilla, mutta terveydellistä vaivaa ei löytynyt. Joshi ilmeisesti totesi reilu 7v iässä, että hän on uros. Nyt pojat olleet nelisen kuukautta erillään toisistaan kotosalla, hihnalenkit onnistuu onneksi yhdessä ongelmitta mikä helpottaa paljon. Fanny-mummo vuorottelee poikien kanssa pitäen molemmille seuraa. Hyvin olemme saaneet arjen sujumaan erityisjärjestelyin.

Kesällä toivottavasti Saru pääsee mökkeilemään ja suppailemaan sekä tietysti harrastellaan ja lenkkeillään yhdessä. Tärkeimpänä pyrimme pitämään lauman seesteisenä ilman rähinöitä.

Mehukkaita synttäreitä sisarukset ja kiitos Jonna

Rosiri's Suguru Wolf no musuko 'Moody'

Uskomatonta, että Moody on jo 1 vuotta vanha.

Moodysta on kasvanut oiva pikkuveli perheen muille eläimille, joka heitä välillä ihastuttaa, välillä raivostuttaa.

Moodyn kanssa arki on kovin helppoa ja mukavaa ja Moody onkin kiva ottaa mukaan kaikenlaiseen touhuun. Kaikki lähipiirimme ihmiset ovat ihastuneet Moodyyn ja esimerkiksi sukulaislapset pyytävät usein nimenomaan Moodya kylään.

Moody on jatkanut koirakouluharrastustaan, missä on suureksi suosikiksi noussut dobo-pallon kanssa taiturointi. Myös ensimmäisessä näyttelyssään Moody kävi esiintymässä, mistä saatiin tuliaisiksi uusia kokemuksia.

Nyt isona miehenä Moody on alkanut huomaamaan sisäisen mettäkoiransa ja kaikkea liikkuvaa on kiva jahdata ja metsälenkillä mennään nenän perässä. Kuitenkin Moody kiltisti tulee luokse, kun sitä pyytää, ehkä muutamalla toistolla höystettynä. Raksahommat on nykyisin kohdennettu talouspaperirulliin ja muropaketteihin.

Moody on suuri persoona, sillä hänellä on niin monta omaa juttua. Välillä juostaan reikäpäänä ja remutaan, välillä kaadutaan teatraalisesti maahan, kun ei jaksa lähteä iltapissille. Omien ihmisten ollessa saunassa, pitää usein ottaa askarteluun huulirasva, kosteusvoide tai mikä ikinä sattuu kohdalle, vaikkei juuri muuten nykyisin tuhoa mitään.

Moody on älykäs, ihmisystävällinen, yhä hieman tuumaileva, rakastava ja rakastettava villi mies, välillä pieni drama king. Hän tuo hymyn huulille ja naurua meidän taloon.

Suurella innolla odotamme niin kesää, kuin tulevaisuudenkin suuria seikkailuja tämän ihmeellisen kai-pojan kanssa.

Kiitos Jonna-kasvattajalle tästäkin sielunkoirasta!

Rosiri's Shinigami Wolf no musuko 'Kami'

Kami Kamitsu Sikaniska Jonnan Mussukka, pitäähän talouden ihmisväellä olla omat mussukkansa ja näiden sisarusten välillä jako on hyvin selvä.

Kami ei ole vieläkään osannut kasvaa aikuiseksi ja on yhä iloisen huoleton veijari, joka tykkää kaikista. Tasan yhdelle koiralle se on kiroilua harjoittanut ja sekin oli veljelleen Murolle kun näkivät alkukuusta sitten luovutuksen. Kaikki sujui hyvin, käytiin lenkillä ja sisällä leikkimässä ja molemmat pojat ovat yhä hengissä. :D (Oikeasti heillä sujui leikit hyvin yhteen. <3)

Kuten jo ylhäältä luitte Shiran kuulumisista, on sisaruksilla yhteinen japaninmajavajengi. Metsälenkeillä on kevään tultua Kamilta muuntuneet korvat lähinnä koristeiksi ja hieman ollaan muistuteltu, miten niitä korvia kuuluikaan käyttää. Kaikeksi iloksi voidaan todeta, että kyllä ne sieltä on alkaneet löytymään. Erityisen mieluisaa ja korvia kadottavaa puuhaa on ollut vedessä läträäminen ja kahlaaminen, vielä tämä poitsu ei omatoimisesti uimaan lähde, mutta kahlailee senkin edestä.

Varsinaisesti ei olla Kaminkaan kanssa harrasteltu sitten pentukurssien jälkeen. Näyttelyissä ollaan käyty ja juniorvalionarvoja on jo kaksi, Liettuasta ja Suomesta. Kami on vienyt kaiken siskonsa edestä.. (Höhö, vitsikästä eikös? :D) Onneksi komeuden lisäksi Kamin luonne on ihastuttavan avoin ja ystävällinen, hetkittäin jopa raivostuttavuuteen saakka kun ihan jokainen ihminen pitäisi päästä pusuttelemaan.

Kami tuntuu olevan itselle se the koira. Onhan se kainkoirista ensimmäinen, joka on minut ihmisekseen valinnut. Suorastaan huumaava tunne ja kovin odotan, mihin kaikkeean Kami siskonsa Shiran kanssa minut vielä viekään!