Iriksen juoksu alkaa olla jo aikalailla ohi ja myös astumiset on nyt astuttu.
Viikko sitten tiistaina Iriksen progesteronin taso oli 1.5 ng/ml ja arvattiin lähteä ajelemaan ensimmäisen kerran Pieksämäelle Biturin luokse helatorstaina. Kiinnostus oli molemminpuoleinen ja yrityksistä huolimatta, ei uros osunut oikeaan paikkaan. Parisen tuntia koirat saivat touhuta ja harjoitella, kunnes palattiin Iriksen kanssa takaisin Lappeenrantaan.
Perjantaina progesteroni oli noussut 7.8 ng/ml ja lauantaina suunta oli uudemman kerran Pieksämäki. Nyt saatiin kerran osumaan oikeaan paikkaan, mutta eivät kestäneet paikoillaan kuin hetken. Niimpä Bitur lähti mukanamme Lappeenrantaan niin ei meidän Iriksen kanssa tarvinnut olla eestaas ajelemassa.
Tänään vein Biturin takaisin kotiin ja meillä ollessa onnistuttiin osumaan oikeaan paikkaan ainakin kolme kertaa joista pisimmillään pysyivät paikoillaan noin 10 sekuntia.
Noin kuukauden päästä selviää, tuottiko sohiminen näiden kahden sählän välillä minkäänlaista elämänalkua.
Täältä voit lukea kuulumisia kennelin arjesta, pentujen kasvusta sekä tulevaisuuden suunnitelmista.
19.5.2015
3.5.2015
Juoksut ovat alkaneet
Iris on kovin tarkka neiti ja piti kuin pitikin juoksuvälinsä, vaikka epäilys oli että olisikin juossut jo aikaisemmin heti Rosen juoksujen jälkeen alkukeväästä. Tänään meidän pitäisi lähteä Vantaalle suorittamaan viikon kestävää teoriaviikkoa ja tottahan toki Iris ajoittaa juoksunsa juuri tähän aamuun alkavaksi, eikä tuota juoksuista voi mukaankaan ottaa kun vastassa on kaksi urosta.
Onneksi hoitopaikka järjestyi Irikselle muutaman tunnin varoajalla. Nyt vain seuraan viikon ajan etänä Iriksen juoksujen edistymistä.
Onneksi hoitopaikka järjestyi Irikselle muutaman tunnin varoajalla. Nyt vain seuraan viikon ajan etänä Iriksen juoksujen edistymistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)