Täältä voit lukea kuulumisia kennelin arjesta, pentujen kasvusta sekä tulevaisuuden suunnitelmista.

25.8.2017

Rosen tiineysultra


Viimeiset pari viikkoa Rose on ollut melko nirso ja erittäin valikoiva ruokansa suhteen. Onneksi taloudesta löytyy kissoja ja kissojen märkäruokaa kun sekoittaa Rosen papuihin, on ruoka maistunut hyvin. Kissat ovat kyllä ihmeissään, kun heidän märkäruokapussit tyhjenee koirankuppiin..

Loppulenkeistä Rose on ollut perästä vedettävää mallia ja kun masusta neitiä rapsuttaa, tuntuu nisät käteen hyvin herkästi.

Näillä oireilla uskalsin epäillä jo Rosea tiineeksi, mutta tänään siihen saatiin vielä varmistus ultraäänitutkimuksella. Tukevasti tiineenä ja ultratessa löydettiin helposti kolme paimenkoiran alkua.

Jos odotus sujuu hyvin, odotamme pentuja syntyväksi syyskuun lopulla.

28.7.2017

Mökkitie Jaalaan

Rose aloitti juoksunsa tämän kuun alussa ja hyvin hitaasti kypsyen on astutus onnistunut vasta tällä viikolla. Tiistaina ajelin iltavuorosta suoraan Jaalaan ja astutus onnistui pitkien leikkien jälkeen ja nalkissa olivat viitisen minuuttia. Jäätiin yöksi Sudrin mökille ja katsottiin, onnistuisiko keskiviikko aamuna. Pari tuntia koirat hengaili pihalla sen koommin touhuilematta. Torstaina ajeltiin uudelleen mökille ja puolen tunnin lämmittelyn jälkeen astutus onnistui ja tällä kertaa nalkissa olivat kymmenisen minuuttia.

Kuukauden päivät on seuraavaksi odotettava, ennen kuin on aika ultraamiselle.

13.6.2017

Kuulumisia

Aika rientää; Äffät kasvaa, Tryggi kasvaa ja Rose odotuttaa juoksujaan.

Äffien kanssa on sujunut hyvin ja jokainen kasvatti on tavattu vähintään kerran luovutuksen jälkeen. Puustin (Fyrsta) luona yövyttiin huhtikuun alussa ja samalla viikonloppureissulla käytiin moikkaamassa myös Kapua (Flottur). Freydiksellä oli lystiä siskon ja veikan kanssa! Tryggvi oli myös mukana reissussa ja pääsi tanskan poika tapaamaan kahta Äffää.
Tryggvi, Freydis & Puusti
Freydis, Puusti & Tryggvi
Freydis & Puusti
Tryggvi & Puusti
Puusti
Puusti & Freydis
Freydis, Kapu & Tryggvi
Freydis & Kapu
Tryggvi, Kapu & Freydis
Kapu & Freydis
Kapu

Viikko eteenpäin niin käytiin moikkaamassa Falcoa (Fálki) Freydiksen ja Rosen kanssa. Kovasti oli tämäkin poitsu kasvanut, hyvin pentumainen oli tuolloin, mutta hitaasti kasvaa upeaksi urokseksi!

Freydis & Falco
Freydis & Falco
Falco
Falco
Tuona viikonloppuna käytiin pyörähtämässä Rosen ja ystäväni Niinan (kennel Duohta Ustit) kanssa Viron puolella koiranäyttelyssä, Tallinn Winner 2017. Rose putsasi pöydän edustaen ainoana islanninlammaskoirana huonossa karvassa; VAL ERI1 SA PN1 ROP SERT CACIB ja tästä tuloksesta tuli pari uutta titteliä Roselle: TLNW-17 (Tallinna Winner 2017), EE MVA (Viron Muotovalio) ja C.I.B. (Kansainvälinen Muotovalio).


Harrastuksista paimennus on ollut suuressa roolissa kun maaliskuusta lähtien ollaan käyty vähintään kerran kuukaudessa harjoittelemassa. Tryggvi paimentaa kauniisti, pitä hyvä väliä lampaisiin ja tasapainottaa laumaa. Ääntä käyttää paljon paimentamisen lisäksi myös arjessa.


Freydis myös on käynyt paimentamassa, mutta neidin tyyli on enemmän hajoita ja hallitse, joten toistaiseksi lampaiden kanssa harjoitellaan rauhallista olemista. Iriksen tyyli on ollut aikoinaan samanlainen, mutta viimeisimmällä kerralla oli kauniisti ja teki töitä enemmän kuin keskittyin sen itsensä syömiseen.


Rose paimentaa kauniisti. Niin kauniisti, että harjoitellaan tällä hetkellä paimennuksen esikoetta varten. Josko seuraavana vuonna lähdettäisiin tätä tavoittelemaan.


Paimentamassa käytiin vappuna, jolloin myös Rosen tuleva suho Sudri pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan paimennusta ja hienosti lähti alkuun tekemään.


Pentupaimennus järkättiin alle vuoden ikäisille lapsukaisille ja voi miten ihanaa oli saada Karu (Fastastjarni) mukaan paimentamaan! Yllätys oli varmasti monelle melkoinen, kun aitaukseen mentiin hirmuisella huudolla, mutta heti kun päästettiin hihnasta irti tuli Karusta hyvin nöyrä poika lampaiden edessä.


Mennyt viikonloppu vietettiin hyvin islanninlammaskoirapainotteisesti. Perjantaina mentiin aamusta Somerolle Woollandiaan saamaan lisää koulutusta paimennukseen. Paimennukseen osallistui Tryggvi ja kyllä sieltä hyviä oppeja saatiin; aloitellaan opettelemaan jarruttamista lampaiden takana. Illasta seurattiin agilityn rotumestaruuksia.
Lauantai meni islanninlammaskoirien erikoisrotunättelyssä. Omasta tiimistä näyttelyn osallistui Mikke, Jossu, Freydis ja Tryggvi. Kasvateista kehään osallistui Kapu (Flottur) ja Puusti (Fyrsta). Puusti on käynyt pari kertaa jo näytelmissä esiintymässä saaden KP:n ja ollen ROP-pentu. Tällä erää ei siskoksille menestystä kehässä tullut, hienot arvostelut saatiin molemmille. Kapu sijoittui pentuluokassa neljänneksi esittämänäni. Siskoni esitti Tryggvin hienosti VSP-pennuksi. Mikke sai avoimesta luokasta ERIn ja Jossu oli avoimessa kilpailuluokassa AVO ERI3 SA. Freydis ja Tryggvi osallistuivat myös parikilpailuun ja sijoittuivat kolmansiksi. Tuomarina oli Zidy Munsterhielm-Ehnberg ja tässä hänen arvionsa meidän tiimistä:

Tryggvi - PEK1 KP VSP-pentu
"7 kuukautta. Erinomainen tyyppi ja koko. Hyvä pää. Tummat silmät. Hieman isot korvat. Hyvä ylälinja. Hyvin kulmautunut. Kaksoiskannukset. Hyvä häntä. Hyvä pohjavilla ja karva. Hyvät käpälät. Liikkuu hyvin. Hyvä luonne."

Kapu (Flottur) - PEK4
"8 kuukautta. Erittäin hyvän tyyppinen. Hyvä koko. Kokoon nähden hieman hento luusto. Hyvä pää, purenta ja korvat. Yksisilmäinen. Hyvä runko. Ikäisekseen hyvä rintakehä. Hyvä etuosa. Turhan suora takaa. Kaksoiskannukset. Liian avoin häntä. Sivuliikkeet hyvät, mutta turhan ahtaat takaa. Hyvä karva, pohjavilla ja luonne."

Freydis - PEK
"8 kuukautta. Miellyttävä nuori narttu. Kaunis pää. Hieman pitkä kuono-osa. Tummat silmät. Hyvä purenta ja korvat. Hyvät kulmaukset. Kaksoiskannukset. Hieman kevyt luusto. Hyvä häntä. Liikkuu ja esiintyy hienosti. Hyvä karva."

Puusti (Fyrsta) - PEK
"8 kuukautta. Erittäin hyvän tyyppinen, mutta vielä hyvin kehittymätön ja hento luustoinen. Hyvä pää. Kevyt alaleuka. Hyvä purenta. Tummat silmät. Hyvät korvat. Jalo kaula. Hyvät kulmaukset. Kaksoiskannukset. Hieman avoin häntä. Ikäisekseen hyvä karva. Hyvät liikkeet. Iloinen luonne."

Mikke - AVO ERI
"Erinomainen tyyppi. Hieman alle keskikoon. Vahva kaunis pää. Hyvä purenta. Hyvät silmät ja korvat. Hieman etuasentoiset lavat, muuten hyvät kulmaukset. Hyvä rintakehä ja selkä. Erinomainen karva. Hännän asento hyvä, mutta hieman kireä häntäkierukka. Hyvät liikkeet. Kaksoiskannukset."

Jossu - AVO ERI3 SA
"Yksöiskannus vasemmassa, kaksoiskannus oikeassa. Erittäin kaunis pää. Hyvä purenta. Erinomainen tyyppi. Hyvä koko. Hyvät silmät ja korvat. Hyvin kulmautunut. Hyvä rintakehä ja selkä. Kaunis häntä. Hyvä luusto. Liikkuu ja esiintyy hyvin. Erinomainen karva ja luonne."

Hienosta viikonlopusta on toivottu ja nyt voimme rauhoittua odottamaan Rosen juoksuja, ehkäpä ne vielä tämän kesän aikana alkavat.

4.4.2017

Äffät puolivuotiaita!

Aika se vain rientää siivillä ja ensimmäiset Rosiri's mussukat ovat saavuttaneet puolen vuoden iän! Kuka muukaan osaisi kertoa arjesta näiden Äffien kanssa, kuin omistajat itse ja tässä ne nyt on:


Rosiri's Fyrsta Irisardóttir ”Puusti”

Kun Jonna pyysi kirjoittamaan alkutaipaleesta Puustin kanssa, tuli ensimmäisenä mieleen matka Lappeenrannasta kotiin kera uuden pennun – joka räksytti kimeästi puolet viiden tunnin automatkasta. Sittemmin olen huomannut, että tapaus kertoi enemmän pennun sinnikkyydestä kuin haukkuherkkyydestä. Kyllä Puusti koiraksi on melko äänekäs mutta islanninlammaskoiraksi käsittääkseni ei. Sinnikkyyteen ollaan vastattu periksiantamattomuudella esimerkiksi kynsienleikkuun ja yksinolon opettamisessa. Eniten päänvaivaa on aiheuttanut Puusterin energisyys ja vilkkaus. Aika, kasvun tasaantuminen ja sitä myöten rankempi liikunta sekä kolmikuisena aloitetut ja yhä jatkuvat koirakoulujen kurssit ovat auttaneet villipedon kesyttämisessä.
Puusti on melko ahne ja todella taistelutahtoinen, joten sitä on helppo motivoida. Harmi vain, että se motivoituu myös lähes mistä tahansa ympärillä tapahtuvasta. Liikunta on Puustille mieleen ja tärkeää kaikkien viihtyvyyden kannalta, mutta jatkamme myös koulutuksissa käymistä. Tämä kaveri on ja ei ole seurakoira. Se ei olisi tyytyväinen pelkkään kotona hengailuun ja korttelikierroksiin eikä menisi muun elämän sivussa vasemmalla kädellä. Toisaalta se on hyvin hyvin seurallinen pieni eläin, aina mukana menossa eikä tunne henkilökohtaista tilaa. Ei mikään sivustaseuraaja vaan vahvasti läsnä uteliaan kirsunsa kanssa, mikä on sekä rasittavaa että iso osa sen viehätystä. Aiempiin koiriini, hovawartteihin ja australianpaimenkoiraan, verrattuna Puusti on nopea, häiriöherkkä ja ihmisläheinen. Ja pieni, niin kovin pikkuruinen!
Kurjinta pentuajassa on ollut huoli ipanan hampaista. Muutamien eläinlääkärikäyntien ja sairasloman jälkeen pennun suu vaikuttaisi nyt olevan onneksi kunnossa. Kahden tapaamisen perusteella hammaslääkäri kyllä ennusti nauraen, että saatetaan vielä joskus tavata hammasmurtumien merkeissä. Mitä, meidän Puustiko hyvin eläväinen ja kova käyttämään hampaitaan? :D Pentukurssin kouluttajan näkökulma oli aina positiivinen, ja hän kutsui remmin päässä silmät punaisina huutaen tempoilevaa Puustia ystävällisesti reippaaksi.
Vaikkei Puusti ole helppo pentu, on se sitäkin ihanampi. Persoonallinen ja menevä typykkä, jonka lempiharrastuksia ovat ihmisten ja koirien silmien nuoleminen, ikkunasta ulos katseleminen sekä ojajäihin tippuminen ja niiden murtaminen juosten. Olen Puustin ansiosta tutustunut jo moniin uusiin ihmisiin ja koiriin ja innostunut uudelleen koiraharrastuksista. Eikä sitä kai enää edes osaisi käydä saunassa, suihkussa tai vessassa yksin.
Paljon terveisiä kasvattajalle, isäkoiran perheelle sekä velipoikien koteihin! :)

Terkuin Maija ja Mika
sekä hurtat Kami & Puusti”



Rosiri's Freydís Irisardóttir ”Freydis”

Freydis on osoittautunut oikein kivaksi harrastuskaveriksi, hoksaa asiat nopsaan ja tarjoaa myös asioita. Toki Freydistä on lähdetty kouluttamaan eri tavalla, kuin Iristä ja Rosea. Pentukurssin alkeet on käyty kurssimuotoisesti opiskelemassa, paimennusta on päästy kokeilemaan kertaalleen ja kahden viikon kuluttua aloittelemme agilityuraamme pentukurssin muodossa. Freydis tulee toimeen aivan kaikkien kanssa ja on sitä mieltä, että hänestä tykätään vaikka isompi koira vain murisisi pennulle. Itsevarmuutta löytyy tuolla söpöllä eläimellä. Freydis sopeutuu hyvin uusiin tilanteisiin ja asioihin ja onkin valmis yllättämään omistajansa reippaudellaan. Huumorintaju on myös kohillaan ja toisinaan hankaluuksia tuottaa pennun pelleilyt. Freydis on ollut hyvin paljon sitä, mitä odotin jättäväni kotiin, ehkä jopa enemmänkin.”



Rosiri's Fastastjarni Drengursson ”Karu”

Karu on nopea oppimaan, reipas, vilkas ja ihmisrakas, eli kunnon issikka. Se on ollut välillä herkkä kiihtymään ja kova puremaan, vaikka sillä onkin todella hyvät hermot monissa tilanteissa. Onneksi pentu alkoi olla paljon miellyttämishaluisempi hampaiden vaihtumisen lopulla, vaikka vieläkin näkyy pinnan alla se ärhäkkä ja omapäinenkin luonne. Murrosikää odotellessa... Karu on ollut remmirähisijä melkein pienestä asti, joten siinä asiassa koulutus kestänee vielä pitkään. Irti ollessaan sillä on pääasiassa hyvät koirasosiaaliset taidot, ja se on hyvin leikkisä kaveri. Peruskäskyt Karu on oppinut helposti. Sen kanssa onkin kuljettu monenlaisissa paikoissa ja reissaaminen onnistuu helposti lukuunottamatta toisille koirille rähjäämistä. Karu tykkää luonnollisesti kaikista ihmisistä. Onkin välillä ollut työlästä opettaa, etteivät he kaikki - uskomatonta kyllä - välttämättä halua Karun hellyydenosoituksia.”



Rosiri's Flottur Drengursson ”Kapu”

Mottomme on, että elämä ei islanninlammaskoiran kanssa ole ikinä tylsää..

Kapusta on kasvanut reipas, kaikkien kaveri ja vähän hönö karvakakara. Hän on kasvanut tasaisesti, mutta vähän hitaasti, ei kumminkaan ole ollut ongelmia kasvussa. Elämä on lähtenyt pyörimään hyvin eteenpäin, joka päivä me opetellaan jotakin uutta. Niin omistajat, kuin koirakin.. Kapusta kasvatellaan hyvää kotikoiraa, harrastuksina pikku herralla on uiminen, karvakaverien tapailu ja pitkät maastolenkkeilyt. Kapun kotona tehtäviin omiin lemppari harrastuksiin kuuluvat kissan jahtaus ja pallin päällä istuen ikkunasta ulos tuijottelu. Leluilla herra tykkää leikkiä, niin yksin kuin ihmisenkin kanssa. Kapu on loistava kaveri, eikä puolisilmäisyys herraa hidasta. 😁”



Rosiri's Fálki Drengursson ”Falco”

Falcon kanssa arki on lähtenyt mukavasti rullaamaan,joka päivä oppii uutta, koira sekä isäntäväki. Olemme käyneet pentukurssilla opettelemassa perusasioita, ja kotona sitten syvennytty koulutukseen paremmin. Ohitustilanteet ovat olleet haastavia, mutta ptkäjänteisyydellä ja kärsivällisyydellä kyllä hitaasti hyvä tulee. Falco on todella oppivainen, fiksu, miellyttämisen haluinen ja rakastaa kaikkia ihmisiä, erityisesti lapsia. Kaikkien koirien kanssa olisi niin mukava leikkiä ja temmeltää, olemmekin käyneet parin tutun koiran kanssa pentutreffeillä millon missäkin. Lelutkin rakastetaan palasiksi. Pojan kasvamista on ollut ilo seurata ja välillä yllättyy kuinka nopeasti hän on kasvanut tämän puolenvuoden aikana. Kaikenkaikkiaan elämä islanninlammaskoiran kanssa on ollut vaihteikasta ja iloa antavaa, ja kyllä kärsivällisyyttäkin on koeteltu.

26.3.2017

Tuliainen Tanskasta

Viikko sitten vietettiin Arin kanssa viikonloppu Tanskassa ja ei se ole reissu eikä mikään jos siihen ei koirat liity. Kotiin tuomisina oli tietenkin uusi koira Suomeen; Gladur Tryggvi.

Vajaa pari kuukautta sitten aamukahvia juodessa osui Facebookissa silmiini ilmoitus uutta kotia etsivästä pennusta. Hyvin pikainen selvitys aamulla, kuka koira ja minkälainen suku ja Lumiluodon Riitalle mielipidekyselyä. Siitä se kaikki sitten lähti, ja nyt tuo hurmuri on ollut Suomessa jo viikon.

Tryggvillä ei ole ollut mitään vaikeuksia sopeutua meidän laumaan ja hyvin sulavasti meni myös äitini luona isommassa laumassa. Hihnalenkkeily onnistuu yllättävän hyvin neljän kanssa, hankaluutta tuottaa vain kaksi pentua joille tulee jossain kohin tarve saada laitettua leikiksi.

Tryggvi on yhteisomistuksessa minulla ja Riitalla, kennel Tunturiketun. Aika näyttää, minkälainen pojasta kasvaa ja saadaanko uutukaista käytettyä kasvatustyössä.


29.11.2016

Äitisuunnitelmia Roselle

Nyt kun lähes kaikki ensimmäiset Rosiri's -pennut ovat lähteneet maailmalle, on hyvä tuoda julki, ettei ensimmäinen pentue saattanut meitä hulluuden partaalle ja voimme suunnitella seuraavia hermojen koittajia.

Rose on osoittautunut kaikin puolin oikein ihastuttavaksi islanninlammaskoiraksi. Muutama hassu kirjainyhdistelmä Rosen nimen edessä kertoo neidin pärjänneen näyttelyissä joten ulkonäköä löytyy. Luonnettakin löytyy. Rose on ystävällinen, avoin ja kuuliainen. Pientä epävarmuutta on joissain tilanteissa, mikä ilmenee haukkumalla ja pörinällä, mutta hyvin neiti selättää nämä epävarmemmatkin tilanteet. Islantilaiseen tyyliin Rose käy reippaasti tervehtimässä uudet ihmiset. Lapsia vieroksuu, mutta menee rapsuteltavaksi hetken tuumailtuaan.


Rosen harrastuksiin kuuluu säännöllinen agility, epäsäännöllinen paimennus ja kotioloissa tokoillaan ja rally-tokoillaan. Paimennuksessa Rose on suorittanut islanninlammaskoirien oman paimennustaipumustestin hyvillä paimennusominaisuuksilla. Luonnetestissä on Ärriäinen myös pyörähtänyt ja saanut pisteitä +140 ollen laukausvarma.


Rose on terveystarkastettu ja tulokset ovat olleet lähes priimaa; lonkkanivelet A/A, kyynärnivelet 0/0, polvet 0/0, sydän ja silmät kunnossa. Rose on myös tutkittu gonioskopian varalta ja puhtaat paperit saanut tästä. Virallisessa selkälausunnossa on VA0, SP0 ja LTV1. Selkälausunnon takia jouduin miettimään Roselle uroksen, jonka LTV-lausunto on 0. LTV1 ei vaikuta koiran elämään millään lailla, mutta jalostuksessa on suositeltavaa yhdistää LTV1-lausunnon saanut koira LTV0-lausunnon saaneeseen koiraan.

Rosen täysveli ja isoisä ovat olleet todella häiriöherkkiä, ja urosten kanssa on saanut tehdä kovasti töitä, jotta arki on saatu sujuvaksi. Nämä sukulaiset mielessä pitäen pohdin Roselle "syntymäkilttiä" urosta, ja sellaiseksi valikoitui Gelgja's Sudri.


Sudri on luonteeltaan ehdottomasti yksi kilteimmistä islanninlammaskoirauroksista, joita olen tavannut! Sudri tulee toimeen muiden urosten kanssa niin kauan, kunnes toinen alkaa äijäilemään johon tietty vastataan äijäilemällä takaisin. Pääasiassa on kaikkien kaveri, tykkää lapsista ja tervehtii vastaantulijat pusuilla.

Sudrilta löytyy miellyttämishalua ja niinpä uros on päässyt harrastamaan rally-tokoa. Omistajan sanojen mukaan, koira on tässä lajissa paljon omistajaansa taitavampi. Haaveissa on päästä lampaiden paimennusta kokeilemaan sudenkorentopaimennuksen lisäksi tulevana keväänä/kesänä.

Terveystarkastuksissa on Sudri saanut terveen paperit. Lonkkanivelet A/A, kyynärnivelet 0/0, polvet 0/0, silmät ja sydän kunnossa. Virallinen selkälausunto on VA0, SP0 ja LTV0.

Pennut muuttavat uusiin koteihinsa eläinlääkärin tarkastamina, sirutettuina ja useaan kertaan madotettuina. Pennut tulevat elämään kanssamme arjessa ja tottuvat näin ollen erilaisiin kodin ääniin ja muihin talomme karvaisiin asuttajiin. Mukaan lähtee pentupaketti, joka sisältää ruokaa, jota pentu on tottunut syömään jo kasvattajalla ollessaan, leluja, pannan ja hihnan sekä kasvattajan tuen. Uusi pennunostaja liitetään myös Islanninkoirat ry:n pentuejäseneksi.

Rosen ja Sudrin jälkikasvua odotamme loppukesälle/alkusyksylle 2017.

Gelgja's Sudri ♥ Tuulenpuuskan Ros Emmasdottir

27.11.2016

Ensimmäiset jo maailmalla

Ensimmäinen Äffä, Fastastjarni aka Karu, lähti Lappeenrannasta torstaina Espooseen. Matka oli mennyt hyvin, pääosin nukkuessa. Uudessa kodissa on ollut ihmeteltävää uusissa ihmisissä ja ympäristössä, mutta hyvin on poika sopeutunut uuteen kotiin nauttien täydestä huomiosta. Tihutöitä on jo kovasti harjoitellut ja naapureiden sydäminä murskannut.


Perjantaina matkaan lähti iltapäivällä Fyrsta aka Puusti. Puusti muutti Harjavaltaan, jossa sillä on paimennettavana australianpaimenkoira Kami. Matka oli sujunut osittain meluisasti, mutta oli neiti osannut rauhoittuakin matkalla. Uudessa kodissa on nurkat tutkittu tutuiksi ja omiksi, eikä koti-ikävästä ole tietoakaan. Itku on kova kun yksin hylätään ja ei voi Kami ymmärtää niin kovaäänistä koiraa sisätiloissa. Ulkona Puusti on ihan kiva kaveri Kamin mielestä.


Perjantai-illasta matkaan lähti myös Fálki aka Falco. Falcon määränpää on Vantaalla, jossa miehen alku takuulla hurmaa kaikki vastaantulijat uusien omistajiensa lisäksi. Matka uuteen kotiin sujui hyvin, samalla tavalla huuteli 5-10 lähdön jälkeen ja sen jälkeen uni maittoi koko matkan uuteen kotiin. Falcollakin on menny hyvin uudessa kodissa. Mikään pehmeä peti ei pojalle kelpaa, pahvilaatikko parin lakanan kanssa on parempi vaihtoehto.


Omat fiilikset ovat kyllä hieman haikeat kun pennut ovat lähteneet uusiin koteihin, mutta päällimmäiset fiilikset ovat enemmän positiiviset. Olen saanut tavata kasvattien omistajat parikin kertaa ennen luovutusta ja on ollut ilo tavata nämä uudet ja ihanat ihmiset!

Flottur aka Kapu majailee vielä meillä kolmisen viikkoa jos kaikki menee ajatellusti. Kapun käytän vielä eläinlääkärissä jossa tsekataan silmän kehityshäiriötä tarkemmin ennen luovutusta.