Täältä voit lukea kuulumisia kennelin arjesta, pentujen kasvusta sekä tulevaisuuden suunnitelmista.

2.9.2018

Kiireistä aikaa

Hieman on ollut haipakkaa viimeisen kuukauden aikana, mutta nyt on hetki aikaa istahtaa koneen äärelle kirjaamaan menneen kuukauden tapahtumat ylös.

Pennut ovat tätä kirjoittaessa jo muuttaneet uusiin koteihinsa, mutta viimeiseen viikkoon mahtui myös paljon uutta ja ihmeellistä. 6.8. pennut kävivät pentutarkastuksissa ja sirutuksissa ja jokainen pentunen sai terveen paperit. Seuraavana päivänä suuntasimme Mäntsälään hakemaan sijoitustyttö Vaurin Lappeenrantaan ja samalla reissulla käytiin uudemman kerran tapaamassa pentujen isää Huguria. Illasta pennut jäivät vielä takaisin maalle.


10.-12.8. vietettiin Rosiri's -viikonloppua. Osa kasvateista saapui jo perjantaina Lappeenrantaan ja ilta meni mukavasti kuulumisia vaihdellessa. Lauantaina osallistuimme Lappeenrannan ryhmänäyttelyyn varsin menestyksekkäästi.

Rosiri's Vidar Sudrisson
"Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Sopiva koko. Ikäisekseen hyvä runko. Rondunomaiset kulmausket. Lupaava karvapeitteen laatu. Hyvä häntä. Rodunomaiset kannukset. Liikkuu hyvin sivulta edestä ja takaa vielä kovin kapeasti. Tarvitsee aikaa."
JUN EH1

Rosiri's Vár Rosardóttir
"10 kk. Tyypiltään erinomainen. Mittasuhteiltaan oikea. Oikeapiirteinen, vielä kevyt pää. Rungossa sopivat mittasuhteet. Rodunomaisesti kulmautunut. Vielä pentumainen karvapeite. Hyvä häntä. Riittävän tehokas sivuliike. Rodunomaiset kannukset."
JUN ERI1 SA

Rosiri's Freydís Irisardóttir
"22 kk. Tasapainoinen, vahva, tyypikäs narttu. Hyvä pää ja ilme. Vahva runko. Niukahkot, tasapainoiset kulmaukset. Tuplakannukset takana. Hyvä häntä. Oikealaatuinen kesäturkki. Tasapainoiset, riittävän suorat liikkeet. Hyvä luonne."
NUO ERI1 SA PN1 VSP SERT

Rosiri's Fyrsta Irisardóttir
"22 kk. Keskikokoa hieman kookkaampi. Mittasuhteiltaan oikea. Vahva pää. Kaunis ylälinja. Hyvä alalinja. Hyvä hännänkiinnitys. Hieman pysty olkavarsi, erinomaiset takakulmaukset. Tuplakannukset. Suorat liikkeet. Erinomainen taka-askeleen työntö. Lyhyt oikealaatuinen turkki."
NUO ERI2 SA

Tuulenpuuskan Ros Emmasdottir
"5 v. Kaunis, rotutyypillinen, runsasturkkinen narttu. Nartulle sopivat mittasuhteet. Tuplakannukset. Vahva runko. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu tehokkaasti. Kesäturkki. Erinomainen askelpituus."
VAL ERI1 SA PN2

Rosiri's
"Ryhmä koostuu yhdestä uroksesta ja kolmesta nartusta. Kaikki koirat nuoria. Yhtenäiset mittasuhteet. Erinomaiset rotutyypit ja perusrakenteet sekä iänmukaiset kehitysvaiheet. Ryhmän kruunaa tämän päivän VSP-koira. Kasvattajan kannattaa kiinnittää huomiota kokoon. Onnea jatkoon."
KASV1 KP ROP-KASV

Näyttelypäivän päätteeksi oli melkoisen väsynyttä koiraa Karulla (Fastastjarni) vastassa Lappeenrannassa, mutta hyvin innostuivat kaikki vielä rallattelemaan keskenään.


Sunnuntaina köröteltiin Kerimäelle paimentamaan. Suurin osa porukasta oli lampaita nähnyt aikaisemmin ja paimentanutkin, mutta Puustille ja Viirulle tämä oli ensimmäinen kerta paimentamassa luovutuksen jälkeen. Hyvin sujui kaikilla ja itsellänikin syttyi pieni hinku sittenkin päästä myös Freydistä treenaamaan tässä harrastuksessa.


Kiitos paljon kaikille kasvattajaviikonloppuun osallistuneille!
Viikonlopun jälkeen oli sitten pentujen luovutuksia. Jadi aka Jasmi jää maalle Jossun ja Miken seuraksi, Jöklarós aka Kairi jäi Lappeenrantaan ystävälleni sijoitukseen. Jarfi aka Osmo muutti Haminaan ja Játmundur aka Jekku Espooseen. Pääkaupunkiseudulle muutti myös Jötunn aka Loki. Lappeenrantaan jäi myös Jana aka Hekla. Jökla aka Ebba muuttaa Lemille kokonaan syyskuussa, mutta syyskuuhun asti viettää arkipäivät kasvattajan luona omistajan pitkien työpäivien takia.


Viime viikonloppuna osallistuttin Rosen ja Tryggvin kanssa paimennusleirille Kerimäellä ja viikonlopun teemana meillä oli paimennuksen esikokeeseen valmistautuminen. Rosen kanssa lähdetään ottamaan tuntumaan paimennuskisoista viikon päästä ja melkein mietittiin jo Tryggvin ilmoittamista myös esikokeeseen, mutta annetaan kuitenkin tuolle pojalle vielä aikaa kehittyä entistäkin paremmaksi paimenkoiraksi.

Kuvat Anne Vaskio Ahonen

Paimennusleirille osallistui kasvattini Karu (Fastastjarni) ja Karu paimensi oikein mallikkaasti lauantaina, mutta sunnuntaina toisella kierroksella väsymys näkyi jo selvästi. Myös Ebba-pentu (Jökla) oli mukana leirillä sosiaalistumassa sekä tutustumassa lampaisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti