Täältä voit lukea kuulumisia kennelin arjesta, pentujen kasvusta sekä tulevaisuuden suunnitelmista.

27.1.2016

Ultran tulos

Iris ultrattiin ensimmäisen kerran koe-mielessä 15. vuorokaudella. Mitään varmaa ei tietenkään tuolloin voinut sanoa, mutta yhteen näkymään saatiin neljä epämääräistä "klönttiä" näkyville. Viikko eteenpäin ja ultrattiin, jolloin vuorokausia oli takana 22 kappaletta. Samat neljä "klönttiä" havaittiin myös, mutta hieman isompina kuin viikko sitten. Vuorokausilla 27 ultrattiin ja kovin tyhjältä näytti, myös niin toiveikkaat "klöntit" olivat hävinneet. Painoa ja vyötärön ympärystä Iris oli kerennyt kasvattamaan kuitenkin kiitettävän paljon, että dietti on edessä.

Ensimmäistä Rosiri's-pentuetta siis saadaan yhä odottaa. Tulevaisuus näyttää, milloin tuo pentue saadaan maailmaan ja kuka tytöistä tulee kokemaan äitiyden ihanuudet ensimmäisenä.

2.1.2016

Vuodenvaihde

Vuosi vaihtui hieman astetta rauhallisemmin Biturin ollessa luonamme astumisreissulla. Ennen joulua Iriksen progesteroni oli 0.6 ng/ml ja seuraavaan maanantaihin oli jo noussut 6.6 ng/ml joten tiistaina suunnattiin heti Pieksämäelle töistä päästyäni. Annettiin koirien kerran yrittää ja hirmuisen spurtin jälkeen tulos sama kuin viimeksikin, ei osumaa vaikka yritystä oli kovasti. Uroon omistajan kanssa oltiin jo puhuttu etukäteen, että Bitur voisi tulla kaupunkiin aivan kuten viimeksikin.

Useita yrityksiä tällä pariskunnalla jälleen oli, mutta nalkkiin eivät jääneet. Työkaverini Susanna (kennel Tiny Harridan's) tuli keskiviikkoiltana katsastamaan tilanteen ja muutamalla hyvällä tyynyllä saatiin melkein onnistumaan, mutta vain melkein.

Torstaina otin Iriksen töihin mukaan ja töiden loppupuolella Bitur saatiin myös työmaalle. Eihän siitä tosiaankaan tullut mitään kun oli uusi paikka ja uudet ihmiset ja Iristäkin ärsytti Biturin sähläämiset jo siinä kohin. Laitettiin pariskunta hetkeksi erilleen ja työpäivän virallisesti päätyttyä kokeiltiin uudelleen. Jälleen melkein hyvä onnistuminen. Kerättiin Biturin spermat talteen ja päätimme keinosiementää.

Tämä yhdistelmä on minulla ollut alusta asti mielessä ja en vielä tohtinut päästää tästä haaveesta irti. Nyt vain kuukauden sormet ja varpaat ristissä odotan, mitä ultra tulee näyttämään.

16.11.2015

Uusi yritys

Viime kerralla ei saatu toivottua tulosta aikaiseksi, joten sallinemme nuorelle pariskunnalle uudemman mahdollisuuden. Pentuesuunnitelma tulee pysymään lähes samana kuin ensimmäiselläkin kerralla.

Tassu Tellen Bitur ja Ketunsaran Iris Lunudottir
Iriksen ultran jälkeen aloin pohtimaan seuraavaa pentuesuunnitelmaa ja eri uroksia. Bitur on pysynyt listoilla koko ajan vahvasti mukana ja kyllä päädyn yhä kokeilemaan tätä yhdistelmää. Toivottavasti kaksikko olisi edeltävällä kerralla harjoitellut tarpeeksi ja vihdoin tulevana talvena saataisiin pieniä Iriksiä ja Bitureja ihan aikuisten oikeasti maailmaan.

16.6.2015

Ultrattu Iiris

Iris ultrattiin ensimmäisen kerran perjantaina ja silloin vähän näytti siltä, että kohdussa olisi ollut pientä elämää kasvamassa. Vuorokausia oli takana ensimmäisestä astumisesta 27 vuorokautta ja päätettiin, että ultrataan tiistaina uudelleen, jolloin ensimmäisestä astumisesta on 31 vuorokautta. Tänään ultratessa ei löydetty mitään viitteitä tiineyteen, joten ensimmäinen Rosiri's -pentue siirtyy myöhemmälle tulevaisuuteen.

Nyt nautimme kesästä mökkeillen!

19.5.2015

Mies kylässä

Iriksen juoksu alkaa olla jo aikalailla ohi ja myös astumiset on nyt astuttu.

Viikko sitten tiistaina Iriksen progesteronin taso oli 1.5 ng/ml ja arvattiin lähteä ajelemaan ensimmäisen kerran Pieksämäelle Biturin luokse helatorstaina. Kiinnostus oli molemminpuoleinen ja yrityksistä huolimatta, ei uros osunut oikeaan paikkaan. Parisen tuntia koirat saivat touhuta ja harjoitella, kunnes palattiin Iriksen kanssa takaisin Lappeenrantaan.


Perjantaina progesteroni oli noussut 7.8 ng/ml ja lauantaina suunta oli uudemman kerran Pieksämäki. Nyt saatiin kerran osumaan oikeaan paikkaan, mutta eivät kestäneet paikoillaan kuin hetken. Niimpä Bitur lähti mukanamme Lappeenrantaan niin ei meidän Iriksen kanssa tarvinnut olla eestaas ajelemassa.

Tänään vein Biturin takaisin kotiin ja meillä ollessa onnistuttiin osumaan oikeaan paikkaan ainakin kolme kertaa joista pisimmillään pysyivät paikoillaan noin 10 sekuntia.


Noin kuukauden päästä selviää, tuottiko sohiminen näiden kahden sählän välillä minkäänlaista elämänalkua.

29.4.2015

Virallista terveyden päivitystä

Iris kävi tänään uusimassa viralliset terveystulokset. Nykyiset ovat marraskuun loppuun asti voimassa, mutta juoksuja odotellessa voihan ne terveystulokset uusia.

Tarkistettiin siis silmät, polvet ja sydän ja tutkittiin silmistä vielä gonioskopiakin ja täysin terveeksi todettiin!

Juoksuja odotellessa on tarkoitus käydä vielä parissa koiranäyttelyssä Iriksen kanssa viimeisen sertin toivossa, mutta nähtäväksi jää, milloin se viimeinen serti tulee ja nartusta saadaan Suomen Muotovalio.

31.3.2015

Ensimmäinen pentuesuunnitelma

Rosiri's -kennelin ensimmäinen pentuesuunnitelma on saatu suunnitelluksi pitkien pohdintojen jälkeen. Emänä tässä pentueessa tulee olemaan Ketunsaran Iris Lunudottir ja isänä Tassu Tellen Bitur.

Kun aloin miettimään Irikselle pentuja ja omia listojani asioista sen koommin ymmärtämättä, oli jo tuolloin uroslistallani vahvasti mukana Bitur. Sitten kävin jalostuspäivillä jonka jälkeen suoritin kasvattajan peruskurssin ja monen monta tuntia henkeviä keskusteluja eri kasvattajien kanssa, ajatukseni vain vahvistuivat ja sain rohkeutta myös lähteä tätä ajatusta viemään pidemmälle. Ja tässä sitä nyt ollaan, valmiin pentuesuunnitelman kanssa.

Molempien koirien suvuissa taustalla on ulkomaalaisia koiria; Iriksen emänäiti (Gantroppas Arsol Emma) on Sveitsistä ja isänäiti (Blackstar Snella Gudridur) Yhdysvalloista. Biturin emänäiti (Sindra Katla) Islannista, emänisä (Menjarinn Fimi) Ruotsista, isänemä (Tritla Fra Gull Lyklinum) Alankomaista ja isänisä (Bjarki) Ruotsista. Tämän linkin takana vielä yhdistelmän sukutaulu KoiraNetissä.

Uroon omistajan kuvailujen mukaan Bitur on luonteeltaan erittäin tasainen ja varma, joka ei pientä hetkahda. Kaikkien kaveri ja aina valmis touhuamaan, persoonallinen ja iloinen hännänhuiskuttaja, joka tosin on herkkähaukkuinen. Tulee toimeen niin narttujen kuin urostenkin kanssa. Iris puolestaan on varma, ystävällinen, avoin ja myös aina valmis touhuun kuin touhuun. Melkoinen häslä silloin tällöin ja välillä heittäytyy jopa täydeksi kakaraksi käytöksellään.

Iriksen kanssa harrastetaan ihan omaksi iloksemme agilityä, tokoa, koiranäyttelyitä ja paimennusta. Paimennuksessa Iris on suorittanut Kennelliiton virallisen paimennustaipumuskokeen hyväksytysti. Bitur puolestaan viettää aikaansa kotikoirana.

Jottei urosvalintaa tehdä pelkästään paperilla, piti sulhoehdokas käydä tapaamassa ja oikein mukava herrasmies olikin meitä Pieksämäellä vastassa helmikuussa. Iris ja Bitur laittoivatkin enemmän ja vähemmän painiksi.


Pennut muuttavat uusiin koteihinsa eläinlääkärin tarkastamina, sirutettuina ja useaan kertaan madotettuina. Pennut tulevat elämään kanssamme arjessa ja tottuvat näin ollen erilaisiin kodin ääniin ja muihin talomme karvaisiin asuttajiin. Mukaan lähtee pentupaketti, joka sisältää ruokaa, jota pentu on tottunut syömään jo kasvattajalla ollessaan, leluja, pannan sekä kasvattajan tuen. Uusi pennunostaja liitetään myös Islanninkoirat ry:n pentuejäseneksi.