Kennel Rosiri's: elokuuta 2024

Jos Eikon saapuminen laumaan tapahtui hieman yllättäen, ei Arma jäänyt yhtään sen vähemmän yllättäväksi. Toki tällä kerralla oltiin jo varauduttu uuteen kainkoiraan jo ennen kuin pennut edes syntyivät.

Olin tekemässä kotipäätöksiä S-pentueen kohdalla, kun tuli puhelinsoitto Varkaudesta. Oltiin edeltävänä kesänä käyty Varkaudessa ystäväporukalla mökkeilemässä ja allekirjoittaneelle se ei ole reissu eikä mikään, jos siihen ei liity jollain tavalla koirat. Joten kyllä, käytiin koiranäyttelyssä ja samoisena iltana käytiin myös Arin kanssa Kraemereilla, kennel Rangerin. Heillä kun asuu Eikon isä Garou oli ajatus varsin kutkuttava päästä tämä isäkoira tapaamaan livenä ja muutoinkin juttelemaan rodun kasvattajan kanssa kahvikupposen äärellä. Harmillisesti Mirka (Eikon kasvattaja) kun asui jo Saksassa, niin en hänen kanssaan ollut päässyt juttelemaan kasvokkain.

Kraemereilla meni useampi tunti ihan huomaamatta. Ja oli kovin käsittämätöntä, miten lähestulkoon tuntematon perhe tuntui niin kotoisalta ja kuin tunnettu olisi jo pidempään kuin muutaman tunnin verran. Siitä sitten jäätiin vähän Katin kanssa pitämään yhteyttä ja pystyin häneltäkin kyselemään kainkoirista. Ei mitään kovin aktiivista.

Kunnes Kati soitti joulukuussa 2021.

Heillä oli pentuesuunnitelma. Heille tärkeä pentuesuunnitelma merkityksellisistä vanhemmista. Ja he halusivat sijoituskoiran perheeseen, joka tuntuisi vähintään yhtä merkitykselliseltä. He halusivat sijoituskoiran meille.

Miten tälläisestä pystyy kieltäytymään? Kysympähän vaan. En pystynyt ja niin sitä sitten alkoi jännittäminen, mitä tapahtuu, milloin tapahtuu ja kuka tapahtuu.

Pennut syntyivät 12.2.2022 ja kävin heitä katsomassa kertaalleen ennen luovutusta. Kaksi narttua ja kaksi urosta. Vain yksi pennuista oli kiva joka minusta tykkäsi ja sehän oli loogisesti uros. Ja sitten oli yksi pentu, jota en saanut edes katsoa ilman kaikiljuntaa.

2.4.2022 lähdin ajamaan Varkauteen ja hakemaan pentua kotiin. Sitä pentua, jota en saanut edes katsoa tai huuto oli huima. Koskettamisesta puhumattakaan. Kyseinen pentu jos olisi pystynyt, olisi varmasti oksentanut päälleni ja näyttäyt keskisormea. ”Tässäpä kiva kainkoira meille” ajattelin hieman katkeransuloisesti ja niin me lähdettiin kotimatkalle. Kotimatkalle Rangerin K-Armageddon, eli Arman kanssa.

Ja minkä koiran sainkaan mukaani! Pari päivää siinä meni tutustuessa, mutta nopeasti Arma meidät hyväksyi perheekseen, valitsi Arin omaksi ihmisekseen ja alkoi meitä todenteolla opettamaan kainkoiraihmisiksi. Arman kanssa käytiin pentukurssilla ja satunnaisesti se oli myös mukana agilitytreeneissä tuuraajana, kunnes siirtyi varsinaiseksi treenikaverikseni.

Arma oli oikein pätevä mettäkoira meidän päivittäisillä metsälenkeillä. Enemmän oli saalistusviettiä kuin Eikoon vertasi, mutta siitäkin huolimatta saatiin luoksetulo siihen malliin opetettua että lenkit vapaana onnistui.

Armasta sain myös näyttelykehiin mitä upeimman kaverin ja hienoja hetkiä saatiinkin tämän kaunokaisen kanssa kokea! Arma on vahvasti mukana meidän kesän 2023 kesälomareissumuistossa kun kävimme Sveitsissä Maailman Voittaja -näyttelyssä. Varsinaista titteliä ei saatu, mutta Sveitsin valio kuitenkin tästä neitokaisesta saatiin. Likka oli muutenkin erittäin pätevä reissuseuralainen, mentiin sitten minne vaan.

Vaaleanpunaiset lasit meni rikkoontumaan kevättalvella kun päätin kuvauttaa Arman luuston virallisesti. Lonkat, kyynärät, selkä ja olat (olat siksi, koska oli harrastuskaverini agilityssä). Luustossa kaikki priimaa, mutta jotain puuttui. Nimittäin lonkkamaljat.

Vaikka tilanteeseen nähden pysyin tyynen rauhallisena, mitä työkaverit kovin ihmetteli, olin sisäisesti rikki ja pohja katosi jalkojen alta. Tiesin, että tämä koira ei tule olemaan pitkäikäinen. Ja koska mitään en ollut osannut aavistaa, tein kipulääkekuurikokeilun. Ja tämä selitti paljon Arman outoa käytöstä, joka aikaisemmin oli kuitattu ”kainkoirakäytöksellä”. Armalla oli säpsähtelyjä ja peräpään katsomista, kuin olisi sähköiskuja saanut. Olin yhdistävinäni tämän käytöksen niihin hetkiin, kun oli karvanlähtöä enemmän, mutta ei se siitä ollut johtuvaa. Lonkat aiheutti kipuja.

Arjessa aloin tekemään pieniä havaintoja Arman liikkumisesta ja käytöksestä. Häkissä jos joutui Arma odottamaan esim. vuoroaan agilityssä tai näyttelyissä, oli häkistä nouseminen hetkittäin hidasta. Toiselle koiralle varmasti varsin ripeä, mutta Arman kohdalla se oli hidasta. Agilityssä takajaloissa pystyi näkemään pienen niiauksen tiukoissa käännöksissä ja se laji lopetettiin siihen. Myöskään oma pää ei kestänyt harrastaa ko. lajia kun koko ajan suurennuslasin kanssa seurasi, onko oiretta vai ei. Arma rakasti agilityä ja minä rakastin tehdä Arman kanssa agilityä, siksi sen treenaamista ei lopetettu heti. Jättäydyimme kuitenkin tästä harrastuksesta pois huhtikuussa. Tämän jälkeen Armalle myös aloitettiin jatkuva kipulääkitys.

Loppukevät ja kesä elettiin mukavasti metsäillen. Arma myös tykkäsi kovin uida ja touhuta rannassa, joten aamun lenkit suunnattiin poikkeuksetta aina metsään jossa koirat saivat toteuttaa itseään. Arma sai uida keppejä hakemaan, komentaa islantilaisia uimaan nopeammin, raivat rantakaislikkoja, muokata rantaviivoja.

Viimeiset pari viikkoa Arma oli ollut selvästi vetäytyvämpi ja oleillut omineen. Menneenä viikonloppuna kivut kuitenkin nousi uudelle tasolle; Arma piilotteli huonekalujen alla ja sohvalla se vetäytyi viltin alle tai eteisessä verhojen taakse. Se ei pystynyt seisten odottamaan paikallaan ilman, että takajalat tärisivät jo kovasti. Kipulääkkeiden lisääminenkään kun ei poista kivun syytä, oli tehtävänä enää yksi päätös.