Täältä voit lukea kuulumisia kennelin arjesta, pentujen kasvusta sekä tulevaisuuden suunnitelmista.

22.3.2021

Saisiko olla varvasakupunktiota?

Näitähän on vain neljä enkä silti ole ennättänyt kuulumisia kirjoittelemaan siihen tahtiin mitä on ollut tarkoituksena. Noh, kertonee siitä, että pentujen kanssa on touhuttu kaikenlaista. Pennut ovat saaneet tavata paljon erilaisia ihmisiä, päässeet osallistumaan jo kahdelle livekeikalle, autoiltu, tavattu jokunen vieras koira sekä käyty muutamassa uudessa paikassa. Ja tietty ulkoiltu ollaan jo jonkin verran kelien salliessa.


Tytöt ovat kasvaneet mallikkaasti ja ruoka maistuukin jokaiselle. Kairi on yhä edelleen upea äitikoira, leikittää pentuja, yhä imettää sekä siivoaa jälkiään jos itse en ehdi siivoamaan. Myös pientä vieroitusta hiljaksiin on alettu jo tekemään ja Kairi on alkanut nukkumaan yläkerrassa muun lauman kanssa pentujen viettäessä yönsä keskenään alakerran pentulassa.


Autoiltu ollaan nyt pariin otteseen ja se sujunut ihan mielettömän hyvin. Lähinnähän likat ovat vain nukkuneet tyytyväisinä. Pisimmään autoretki on kestänyt sen reilu pari tuntia kun allekirjoittanut kävi hoitamassa samalla juoksevia asioita niin oppi pennut ihan myös vain hengailemaan autossa. Eli nukkuivat tuonkin ajan erittäin tyytyväisinä kuljetuslaatikossaan.

Ihastuttava perhekohtaaminen koettiin lauantaina kun pentujen isä Taavi (Rosiri's Váli Sudrisson) kävi omistajineen pentuja tervehtimässä. Taavi ei niin hirmuisesti tyttäristään välittänyt kun taisi olla muistikuvina päälimmäisinä edellinen vierailu luonamme.


Pari viikkoa ja prinsessat alkavat muuttamaan omiin koteihinsa. Vielä on tarkoitus tavata pentujen kanssa lisää vieraita koiria, matkustella autossa, ulkoilla paljon ja tietenkin käydään Kerimäellä Riittaa moikkaamassa ennen luovutusta.

Rjómarass
Ragnarök
Rokkstjarna
Rúsína

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti