Täältä voit lukea kuulumisia kennelin arjesta, pentujen kasvusta sekä tulevaisuuden suunnitelmista.

14.8.2021

Puolivuosikkaat Ärrät

Kuten olen jo monesti todennut; mihin tämä aika oikein rientää? Viimeisin pentue on saavuttanut tänään 6 kuukauden iän ja melkoisen vallattomia ja hupsukkaita on näistä suloisista termiiteistä kasvanut.


Rosiri's Rjómarass Jökulrósardóttir 'Reika'

Reika muutti kasvattajan luota hieman myöhemmin kotiinsa, koska meillä oli muutto toiselle paikkakunnalle, jonne Reika muutti sitten suoraan uuteen kotiin. Reika on ollut pienestä asti iloinen, ihmis- ja koirakavereita rakastava innokas pentu, jonka kanssa yhteiselo on ollut helppoa ja mukavaa. Reikaa on ollut helppo viedä ja ottaa mukaan menoille ja Reika onkin valloittanut jokaisen tielle osuvan ihmisen sydämen. Reikan kanssa emme ole vielä aloittaneet mitään harrastusta, mutta yhden pentukurssin olemme yhdessä käyneet ja seuraavalle olemme syksyllä menossa.

Juhannuksen aikoihin äiti-Kairille kävi pieni onnettomuus ja Kairin tassu jouduttiin tikata. Tämän takia Reika muutti hetkeksi takaisin Lappeenrantaan kasvattajan luo, missä ainakin palautteen perusteella sopeutui hyvin elämiseen ja on jo osa kasvattajan omaa laumaa. Reika kerkesi käymään ensimmäisissä näyttelyissäkin kasvattajan kanssa. Reika muutti noin kuukauden poissaolon jälkeen takaisin kotiin ja yhteisen arjen rytmin harjoittelu jatkuu. Hihnalenkit Kairin kanssa sujuvat jo alkukesään nähden todella hyvin ja Reika tuo iloa niin omistajalleen kuin Kairillekin. "Reipas-Reika" on yksinkertainen, yhteistyöhaluinen, nameja rakastava, hellyyttävä pentu, jonka lempijuttuja ovat juokseminen, Kairin päällä makoilu ja omistajan sylissä luun/lelun mussuttaminen.



Rosiri's Ragnarök Jökulrósardóttir 'Varpu'

Maailmanlopun pentu, pikku-naali, jääkarhun pentu, varpunen, miun pieni Varpu. Kaikilla miun läheisillä ja ystävillä taitaa olla oma kutsumanimi tuolle pikkupallerolle, joka on sulattanut kaikkien sydämet.

Varpu on todella rohkea, suloinen ja sympaattinen tyyppi, iloinen kaikkien kaveri. Se kohtaa uudet ihmiset ja myös suurimman osan koirakavereista kiltisti ja avoimesti. Mutta on se myös todella temperamenttinen, sitkeä ja todellakin tietää mitä tahtoo ja osaa myös näyttää sen. Välillä Varpu ilmentää tahtoaan todella ärsyttävästi näykkimällä, mutta siitä ollaan opeteltu alusta alkaen pois ja kehitystä on tapahtunut huomattavasti. Varpu on ollut pienestä asti hyvin tarkkaavainen ja tietoinen ympäristöstään. Se skannaa mitä ympärillä tapahtuu, tutkii ja reagoi myös terhakasti. Lisäksi Varpu on tosi vilkas ja menevä tyyppi ja rauhoittuminen erilaisissa paikoissa onkin ollut pienestä pitäen korkealla meidän treenilistalla. Siinäkin asiassa Varpussa huomaa jo kehitystä!

Varpun kanssa on kiva tehdä ja harjoitella erilaisia juttuja. Se on tosi nopea oppimaan ja yleistää myös kivasti oppimaansa eri tilanteisiin. Varpu on aina innoissaan tekemässä yhdessä ja oppimassa uutta. Lempparitemppuja tällä hetkellä on tassun antaminen ja "high five", joita Varpu tuppaa tarjoamaan aina kun herkkuja on tarjolla. Ollaan harjoiteltu Varpun kanssa myös agilityyn liittyviä alkeistaitoja ja tällä viikolla aloitettiin myös agility-eskari, jossa päästään nyt kunnolla agilityn alkeiden pariin. Arkitaidot, kuten kynsien leikkuu ja ruokakupin odottaminen onnistuu myös hyvin, mutta niitä juttuja ollankin harjoiteltu ihan ensimmäisestä päivästä saakka. Lenkkeily sujuu pääosin ihan hyvin, mutta koirien ohitukset tuottaa tällä hetkellä haastetta ja paljon ääntä, koska Varpun mielestä kaikkien koirien kanssa pitäisi päästä leikkimään ja tutustumaan. Tämäkin asia on siis jokapäiväisessä harjoituksessa.

Kaikista eniten Varpu rakastaa metsässä lenkkeilyä, mieluiten vapaana kirmaillen ja mustikoita suoraan varvikosta syöden. Varpua on pystynyt melko hyvin pitämään irti. Se seurailee missä ihmiset liikkuu, ei häviä kovin kauas ja tulee pyynnöstä luokse. Nyt kuitenkin, kun ikää on tullut lisää, on sen rohkeus ja päättäväisyys kasvanut roimasti ja ihan en kaikkialla uskalla pitää sitä irti niinkuin pikkupentuna. Sitäkin taitoa taas kertaillaan ja eiköhän kuulolla ja lähettyvillä pysyminen taas muistu mieleen. Vielä enemmän, kuin metsässä kirmailua, Varpu rakastaa leikkiä muiden koirien kanssa. Varpu osaa miun mielestä lukea muita koiria hyvin ja tulee toimeen lähes kaikkien kanssa. On kuitenkin muutama kaveri, Varpun bestikset, joiden kanssa leikit ovat ihan eri tasolla ja niistä näkee, kuinka Varpu nauttii ja todella on vuorovaikutuksessa toisen koiran kanssa.

Nyt syksyllä meillä alkaa Varpun kanssa uudenlainen arki, kun viikko sitten muutettiin kahdestaan Savonlinnasta Kuopioon ja ensi kuussa miulla alkaa koulu. Tämä muutos on tuonut eteen taas uusia haasteita, mutta myös paljon positiivista, etenkin harrastusrintamalla.

Kaiken kaikkiaan Varpu on todella rakastettava, ilmeikäs, ajattelevainen ja määrätietoinen koiran alku. On uskomatonta, että mie oon saanut tuon tyypin itselleni. On ihana nähdä, miten myö aletaan päivä päivältä toimia enemmän tiiminä, luottaa toisiimme ja ymmärtämään toisiamme. Onhan meillä paljon haasteita, mutta onneksi sitäkin enemmän hyviä hetkiä! En malta odottaa millaisia seikkailuja meillä vielä edessä onkaan. Miun rakas Varpu <3



Rosiri's Rokkstjarna Jökulrósardóttir 'Roxie'

Pienestä karvapallosta (tai nk. nilkkasilppurista) on kasvanut kaunis nuori koira. Hampaita on tosiaan käytetty ahkerasti ja toisinaan vieläkin leikin tiimellyksessä. Roxie on iloinen, aktiivinen, leikkisä ja hieman hupsu. Leikittäjä on paras kaveri ja ihaninta on olla omien ihmisten seurassa, eikä meidän tarvitse enää mennä mihinkään yksin. Siksi yksinolon harjoittelu hieman jännitti ja olemmekin edenneet hitaasti, mutta yksinolo sujuukin jo nykyään ihan hyvin. Alkuun pitää vähän draamailla, mutta sitten Roxie rauhottuu.

Pihan laittoon Roxiesta saa oivan apurin, koska kaivaminen best. Ei muuta kun puuntaimi valmiisen kuoppaan. Tällä menolla pihasta saisi kylläkin kunnon viidakon! Roxie haluaa ehdottomasti “auttaa” muissakin askareissa kuten pyykinpesussa, vaatteiden viikkaamisessa ja tiskikoneen täytössä. Roxie on myös kovin utelias, vaikkakin alkuun uudet asiat saattavat hieman jännittää. Roxie ei siis ole se rohkein pentu, mutta hienosti “kohtaa pelot” ja tutustuu, kun saa meiltä tukea. Ihmisiä Roxie ei toisin vierasta yhtään ja jokaista koiraakin tekisi mieli tervehtiä. Koirapuistossa Roxie lähestyy muita koiria alistuen ja hetken kestää, että uskaltautuu kunnolla leikkiin. Tuttujen koirien kanssa ilonpito tosin alkaa heti ja Roxie osaa leikkiä aina todella nätisti.

Roxie on suhteellisen hiljainen koira. Toki Roxie haukkuu, jos kuulee toisen koiran haukkuvan tai oudon äänen jossain kaukaisuudessa. Myös ovikellon soidessa täytyy vielä varmuuden vuoksi ilmoittaa, että joku on ovella. Haastavinta tällä hetkellä on autoilu. Se on helpottunut ihan alkuajoista, mutta vieläkin se on vähän kamalaa, vaikka ollaan paljon sitä harjoiteltu. Tosiaan, Roxie on ehtinyt jo nähdä Norjaakin, ja kasvaessaan siitä tulee mainio karvakaveri seuraksi retkillemme.

Pentukoulussakin käytiin ja siellä ihan hämmästeltiin, kuinka Roxie niin pienenä jaksoi jo hienosti keskittyä. Koulutukset jatkuvat pian alkavalla arkitottelevaisuuskurssilla ja jatkossa muiden aktiviteettien parissa. Kehuja Roxie saa aina, ja onhan se todella valloittava pieni koiran alku, joka tuo valtavasti iloa meidän elämään!



Rosiri's Rúsína Jökulrósardóttir 'Rusina'

Rusina, Tusina, Rotta... Ja muutama mitä ei tähän kehtaa kirjoittaa. Rakkaalla koiralla on monta nimeä.

Oli jo alkuun tiedossa, että tämän neidin kanssa tulee varustautua matkalaukullisella kärsivällisyyttä ja huumoria. Tämä konkretisoitui matkalla ensimmäiseen yhteiseen kotiimme Varkauteen, jolloin huomasimme että pienestä karvaisesta perunan näköisestä otuksesta voi todellakin lähteä ääntä. Ja paljon. Huomasimme kuitenkin myös, että tuo kyseinen peruna osaa rauhoittua kun tuntee olonsa turvalliseksi.

Rusina löysi siis äänensä jo aikaisin, ja siitä lähtien sitä on käytetty. Olemme harjoitelleet- ja jatkamme yhä harjoittelua sen suhteen, kuinka lenkillä ei tarvitse haukkua kaikille muille koirille. Välillä saamme jo erittäin onnistuneita ohituksia, ja Rusina pääseekin usein myös tällöin tutustumaan palkkioksi. Ihmisille ja muulle liikkuvalle ei onneksi enää tarvitse juurikaan metelöidä. Rajoja ja Rakkautta. Näin ollaan yritetty toimia.

8- viikkoisena Rusina katkaisi yläkulmurin rymytessään, ja joutui hampaanpoistoon. Silloin noin viikon koiranomistajana olleena huoli oli suuri. Nyt myöhemmin ollaan todettu, että tämän tohelon töheltämiseen pitää vaan tottua- ja minimoida riskit.

Rusinan kanssa ollaan siis harjoiteltu kotona pienestä asti paljon kaikkea. Autoilusta se pitää, ja peruskäskyt se osaa suhteellisen hyvin. Luoksetulon kanssa tosin sillä on erittäin valikoiva kuulo, jos toisaalla tapahtuu jotain mielenkiintoisempaa..

Alkuun kaikki mikä oli oman halun vastaista, huudatti tätä meidän pientä palosireeniä. On helpottavaa todeta, että nykyisin kynnet voi leikata ja Rusinaa pitää sylissä ilman omien tärykalvojen vaarantumista.

Rusina on todella sosiaalinen ja rakastaa kaikkia ihmisiä.

Muutimme Tampereelle toukokuun alussa, ja täällä meidän naapurissa asuu samanikäinen Novascotiannoutaja uros. Täällä on muutenkin paljon koira-kavereita. Rusina tulee hyvin juttuun muiden kanssa, mutta sillä on, noh, iso Ego. Tästä johtuen se isottelee välillä isommille koirille. Kuitenkin usein se ymmärtää myös hieman varoa. Onneksi.

Rusina on siis eloisa, reipas nuori koira joka on varustettj isolla määrällä rakkautta ja (haluaisin kirjoittaa pienillä aivoilla mutta ei se pitäisi paikkaansa) nokkeluudella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti