Täältä voit lukea kuulumisia kennelin arjesta, pentujen kasvusta sekä tulevaisuuden suunnitelmista.

6.11.2020

Hoot puoli vuotta!

H-pentue täyttää tänään puoli vuotta ja saan ilokseni jakaa näiden mussukoiden arkikuulumiset omistajien sanoin kerrottuna!

Rosiri's Heida Freydísardóttir ”Heida”

Iloinen, ystävällinen, utelias, leikkisä ja peloton. Näin jossain luonnekuvauksessa luonnehditaan islanninlammaskoiraa ja meidän Heidaan nämä kaikki, ja parisataa muuta adjektiivia pätevät. Heida oli heti meille tullessaan hyvin itsenäinen ja rohkea, lenkeillä Heida liikkui aina ensimmäisenä joka paikkaan, eikä meitä paljoa odottanut. Toinen islanninlammaskoiramme, Rimi, oli heti kättelyssä ihan Heidan tassun alla. Rimi antaa Heidan riekkua ja rellestää, purra ja repiä itseään. Rimi on huomannut, että komentamisesta ei ole mitään hyötyä ja antaa tilanteen vain olla ja odottaa milloin Heida rauhoittuu. Nätisti Heida kuitenkin suurimman osan ajasta leikkii. Lempparileikit taitavat olla painiminen ja pihalla juokseminen älytöntä vauhtia toisiaan jahdaten.

Heida on lenkillä hyvin haukkuherkkä, kaikki autoista, ihmisiin, toisiin koiriin ja liikkuviin lehtiin haukutaan. Se myös skannaa ympäristöään kokoajan ja etsii jotain mihin reagoida. Tämän asian kanssa olemme tehneet töitä ja me kaikki opimme kokoajan lisää. Kävimme myös pentukurssilla koirakoulussa, jossa Heida oppi kaikki peruskäskyt todella nopeasti. Se on hirveän viisas ja tarjoaa itse kaikenlaisia toimintoja, kokoajan, nopeasti. :D

Heida on hellyyttävä ja kaunis neiti, se osaa ottaa rennosti kotona ja vieraissa ja heppailee tallilla aina innokkaana hevosten ruokia (ja kakkaa) maistellen. Vapaana metsässä lenkkeily on Heidan mielestä ihan parasta ja sielä se toimiikin kuin unelma, kuuntelee tänne -käskyjä ja pysyttelee lähellä.

Heidan kanssa kuukaudet ovat menneet hurjan nopeasti, välillä ollaan tarvittu paljon kärsivällisyyttä ja ajateltu että pärjätäänkö tämän vipeltäjän kanssa, mutta hiljaa hyvä tulee ja onhan Heida aivan ihana, meidän pikku piipero :)

Terkkuja kaikille sisaruksille!

Terkuin Heikkuli, Rimi, Miia ja Jere :)




Rosiri's Herja Freydísardóttir ”Herja”

Herjan kotiitulo sujui hienosti, vaikka itseä jännitti, kun koiraperheen elosta ei juuri kokemusta ollut. Ikävöintiä ei havaittu ollenkaan, mutta täällä olikin kokoajan joku nunnuttelemassa ja leikittämässä.
Ensitöiksi opeteltiin tärkeä "käspäivää", täytyyhän neitikoiran osata hienoja tapoja. Lenkkeilystä on tullut meille kovin tärkeä asia. Milloin asfaltilla, ulkoilureitillä ja milloin umpimetsässä, että kanervikot suhisee. Uiminen ja vesi yleensäkkin tuntuu kiinnostavan. Joskus ehkä hiukan liikaakin. Marjassa ja sienessä olemme myös käyneet. Mustikat ja puolukat maistuvatkin suoraan varvuista neidille. Myös kotimainen nilkkuri maistuu, kuten äidillensäkkin.
Nyt meillä on haastetta remmissä kulkemisessa ja siinä, että kaikki täytyy haukkua. Autot, ihmiset , koirat , kaatuneen puun juuret ja betoniporsaat.
Kaikkinensa Herja on tuonut meidän elämään kovin paljon iloa. Odotan kovasti, mitä kaikkea yhdessä vielä opimmekaan. Ja jos oikein hyvää kaivuria jossain tarvitset, ni meil ois tuo Herja! 

Rakkaudella: Pia, Vesa, Nea ja Mira



Rosiri's Hannibal Ernirsson ”Huli”

Meidän perheeseen oli pitkään haussa iloinen, pehmoinen, palluteltava nelijalkainen jäsen, joka sulautuisi sujuvasti mukaan perheen arkeen. Huli on hienosti täyttänyt tämän paikan! Siitä on kasvanut komea ja oikein kunnon uroksen näköinen ja oloinen herra. Pehmoinen ja siliteltävä halikaveri Hulin sisällä silti asustelee. Korona-aika on tuonut vähän haasteita sosiaalistamisen suhteen. Tuntuu, että aina menee liian pitkä aika edellisestä koira-, ihmis-, pyörä-, auto-, ym. kohtaamisesta, ja Huli saa usein aihetta mekastaa vastaantulijoille. Namipaloilla yritellään sitten taas muistutella, mikä olikaan elämässä tärkeintä.

Huli ei ole tuhonnut vielä mitään. Siis sisätiloissa. Mutta ulkona täystuho aloitti jo heti ensimmäisenä iltana! Kaikki kukkivat kasvit saivat kyytiä, ensimmäisenä ihanat isot vaaleanpunaiset pionit! Koira siis oikeasti söi kaikki kukinnot kaikista kasveista. Myöhemmin kuvaan astuivat kastemadot, kärpäset, multa ja kaikenkokoiset kepit, syksymmällä sienet. Ja sieniä on syöty ihan laidasta laitaan, varmaan myrkyllisiäkin joukossa. Myös metalli ja muovi maistuvat sopivan paikan tullen. Kiirettä on pitänyt meillä muilla koiran kitaa kaivellessa. Tässä suhteessa Hulilta puuttuu itsesuojeluvaisto ihan kokonaan!

Huli-Pulleromme rakastaa metsässä juoksentelua, lintujen hätyyttämistä pihalta, kärpästen pyydystämistä kettumaisella loikkauksella ja sohvalla kainalossa köllöttelyä. Ihana koira!




Rosiri's Hrímfaxi Ernirsson ”Maxi”

Maxi on energinen, nopea oppimaan ja ennen kaikkea rohkea. Maxi on tavannut hurjasti ihmisiä ja muita koirakavereita - pentukurssillakin ollut kelpo oppilas. Nyt harjoitellaan ahkerasti hihnakäyttäytymistä ja maltetaan olla menemättä jokaisen vastaantulijan luokse. Maxi on kovin seurallinen ja kaikkien kanssa toimeentuleva. Tämä kaveri on myös loistava matkaseuralainen. Energiaa ja uteliaisuutta riittää rutkasti ja metsälenkit onkin erityisesti Maxin mieleen, vedessä kahlaamista unohtamatta.



Rosiri's Hrímnir Ernirsson ”Fredriksson”

Tuntuu kuin vasta eilen olisimme hakeneet pienen tuhisevan karvapallon kotiin ja nyt hän on jo puolivuotias iso poika. Fredrikson eli Fredi on sujahtanut arkeemme huomaamatta, ja nyt tuntuukin kuin hän olisi ollut meitä ilahduttamassa aina.

Luonteeltaan Fredi on herkkä, hiljainen ja rauhallinen tarkkailija, joten liian hurjat painileikit ja koirapuistossa lujaa juoksevat isommat koirat vähän jännittävät. Tästä huolimatta Fredi on todella leikkisä, ja nauttii koirakavereiden kanssa sisällä leikkimisestä sekä kantaa ihmisille leluja joilla haluaa häntä leikitettävän.
Fredi mielellään pysähtyisi tervehtimään jokaisen vastaantulijan, ja on varma, että kaikki rakastavat häntä yhtä paljon kuin hän rakastaa kaikkia. Lenkeillä onkin pienestä pitäen harjoiteltu sitä, ettei kaikkia tarvitse tervehtiä eikä takaa tulevia tarvitse pysähtyä odottamaan. Haukkumista Fredi harrastaa lähinnä vain ovikellon soidessa, koirapuistoon mentäessä, tai jos takapihamme ohi kulkee lastenvaunuja tai rollaattoreja. Hiljaisuus on tuonut mukanaan myös haasteita sisäsiisteyden opettelussa, sillä Fredi pyytää ulos istumalla terassin oven edessä hiljaa ja pyrkii ottamaan katsekontaktin.
Myös pienen koiran vimma iskeä hampaansa kaikkeen liikkuvaan ja liikkumattomaan tuotti pientä päänvaivaa, mutta ajan kulumisen, koulutuksen ja hampaiden vaihtumisen myötä pureminenkin on loppunut.
Kaikki perus käskyt Fredi on oppinut todella nopeasti, ja lähes kaikki käskyt sujuvat nykyään myös pelkin käsimerkein. Fredi rakastaa ruokaa, ja motivoituu hyvin herkuilla. Hänet on helppo ottaa mukaan lähes mihin tahansa, ja olemmekin käyneet veneilemässä, terasseilla ja perhejuhlissa jo pienestä pitäen. Autossa hän makoilee nätisti hiljaa tai torkkuu.
Fredi rakastaa rapsutuksia, sylissä torkkumista ja pitkiä metsälenkkejä. Hän tahtoo mielellään osallistua kaikkeen saunomisesta kukkien istutukseen ja pyykkien viikkaamiseen, ja usein apurin jäljiltä saattaakin löytyä sukkia milloin mistäkin. Hänestä onkin kasvanut aivan ihana poika, meille juuri täydellinen.



Rosiri's Hreimur Ernirsson ”Aiko”

Ensimmäisestä päivästä lähtien uudessa kodissa Aiko on ollut todella reipas ja rohkea. Kaikki jännittävätkin asiat mennään omatoimisesti tutkimaan.

Aiko on todella sosiaalinen ja rakastaakin leikkimistä niin koirien, ihmisten kuin lelujenkin kanssa yli kaiken.
Kouluttaminen on ollut suhteellisen helppoa, kun Aiko lähtee heti mukaan kaikkeen mitä ikinä sitten keksitäänkään tehdä. Toki välillä vähän liiallakin innolla jolloin keskittymiskyky vähän hakusessa. Ulkoilut oli aluksi melko ”haastavaa”, kun olisi ollut paljon kivempaa jahdata autot, pyörät, ihmiset, lehdet, eläimet… kaikki mitä nyt matkan varrelle sattui. Onneksi siitä sitten tasottui, kun alkoi motivaatio nameihin viedä voiton! Nykyään pääsääntöisesti kuljetaankin jo hienosti hihnassa (silloin kun hihnassa tarvitsee kulkea), useimmiten kuitenkin vapaana juostaan metsässä!

Aiko ottaa kovasti mallia muilta koirilta joten perheen toinen reipas ja rohkea koira on ollut todella hyvä ”isoveli”, näyttänyt vain onneksi hyviä asioita. Aiko ei ole onneksi kotona haukkuherkkä (lukuunottamatta takapihalla naapurin kissaa….. joka onkin lähtenyt pariin otteeseen melko kiireellä Aikon takapihalta).

Arki on tähän asti sujunut todella hienosti, yksinolotkin menee todella hyvin eikä Aiko tee tarpeitaan tai tuhoa paikkoja (lukuun ottamatta paria listaa…). Tämän vuoksi olenkin vähän jo ”kauhulla” odotellut, että milloin se paljon puhuttu murrosikä tulee, saa nähdä alkaako keppostelemaan silloin vai onko edelleen sama ihana helppo kultapoika. <3

28.6.2020

Luonnetestattuja Rosiri's -koiria

Eban (Jökla) omistaja Miia bongasi kivasti Kouvolassa olevan luonnetestin ja siitäkös allekirjoittanut innostui ja sai ilmoitettua kolme kasvattia testiin: Rosiri's Váli Sudrisson 'Taavi', Rosiri's Jökla Jökullsdóttir 'Ebba' ja Rosiri's Jökulrós Jökullsdóttir 'Kairi'.

Ebba, Taavi & Kairi
Likat selvittivät testin hienosti omin tassuin, mutta Taaville kuormitus oli liikaa ja testi keskeytettiin tällä kerralla. Katsotaan myöhemmin, koitetaanko testiä uudelleen. Tästä huolimatta, oli ihana päästä seuraamaan tämän kolmikon testejä ja omistajat oppivat koiristaan uutta.


Rosiri's Váli Sudrisson 'Taavi'


Luonnetesti keskeytetty.


Rosiri's Jökla Jökullsdóttir 'Ebba'

Toimintakyky -1 - pieni
Terävyys +1b - koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu +1 - pieni
Taisteluhalu + 2b - kohtuullisen pieni
Hermorakenne +1a - hieman rauhaton
Temperamentti + 2 - erittäin vilkas
Kovuus +1 - hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 - hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus ++ - laukauskokematon

Loppupisteet +125


Rosiri's Jökulrós Jökullsdóttir 'Kairi'

Toimintakyky -1 - pieni
Terävyys +1b - koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu +1 - pieni
Taisteluhalu +2a - kohtuullinen
Hermorakenne +1b - hermostunein pyrkimyksin
Temperamentti +3 - vilkas
Kovuus -2 - pehmeä
Luoksepäästävyys +2a - luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
Laukauspelottomuus ++ - laukauskokematon

Loppupisteet +101


Kolmikon testauksen päätteeksi vähän mukavampaa hengailua ja yhdessäoloa niin saatiin säikyttelevät kelkat, haalarit ja tynnyrit unohdetuksi. Lämpöinen ja kiva päivä takana kasvattien seurassa, kiitos aktiivisille omistajille!

27.6.2020

Tyhjentynyt koti

Mennyt viikko oli varsinaista hulinaa kun itse olin eläinklinikalla hoitajan töitä tekemässä ja iltaisin oli pentujen luovutuksia. Nyt on kuitenkin pennut muuttaneet uusiin koteihinsa ja koti tuntuu suorastaa tyhjältä.



Ensimmäisenä pennuista uuteen kotiin muutti Heida. Heida jäi asumaan Lappeenrantaan ja rotuseuraa on tiedossa islanninlammaskoira Rimistä (Vongoivan Imir).


Torstaina uuteen kotiin suuntasi ensin Hrímnir, kutsumanimeltään Fredriksson, tuttujen kesken Fredi. Fredi muutti Kouvolaan ainoaksi koiraksi, mahdollisesti harrastuskoiraksi. Tärkeä harrastus tulee ainakin olemaan omistajan kanssa päivänokosten ottaminen.


Illasta uuteen kotiin suuntasi Hreimur 'Aiko'. Aiko mutti työkaverini luokse Lemille ja jäi sijoitukseen. Aikolla on koiraseurana kotona perhoskoira Hermu, joka pitää varmasti islanninpojan kovassa kurissa ja nuhteessa.


Perjantaina uuteen kotiin muutti Herja. Herjan asuinpaikkakuntana on Savitaipale ja tämä neiti on sijoitukseni. Herjalla on kotona vastassa Retku -kissa.


Tänään aamulla matkan kohti Harjavaltaa aloitti Hrímfaxi 'Maxi'. Maxi muuttaa ainoaksi koiraksi ja tulee varmasti tarjoamaan haastetta arjessa. Uskon kuitenkin, että Maxi on hyvissä ja osaavissa käsissä josta kasvaa kunnon koirakansalainen.



Iltapäivästä Hannibal 'Huli' aloitti matkan Turkuun. Huli elää ainoana koirana ja tuleekin olemaan varmasti koko perheen lellikki.


H-pentuset on saateltu matkaamaan uusiin koteihinsa. Nyt hetken hengähdystauko pennuista, ennen seuraavia suunnitelmia.

24.6.2020

Juhannuspennut 2 vuotta!

Kaksi vuotta on mennä hurahtanut edellisestä pentueesta! Tässäpä kuvaterveisiä juhannus-pentueesta, tämän päivän synttärisankareista.

Rosiri's Jökla Jökullsdóttir 'Ebba'



Rosiri's Jökulrós Jökullsdóttir 'Kairi'



Rosiri's Jana Jökullsdóttir 'Hekla'



Rosiri's Játmundur Hugursson 'Jekku'



Rosiri's Jarfi Hugursson 'Osmo'